maanantai 19. syyskuuta 2016

Whippet-Tapahtuma 2016

Eilen olimme Racinel-Areenalla, jossa Whippet-Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa. Aika moni pyöri liikenneympyrässä tullessaan, minä en jumittunut siihen mutta pysähdyin hiekkatien alkuun kun tienviitta osoittikin tulosuuntaani. Kun perille päästiin, kaikki sujui hienosti. Halli on tilava, ja koirien ulkoilutus onnistuu maastossa ympärillä hienosti.

Tänä vuonna tuomarina oli Pirjo Muhonen (Softouch). Nenna osallistui 4-6 kk narttupentujen luokkaan, ja tuli viidestä neljänneksi eli PEK 4 KP. Se sai hienon tuotekassin sekä ruokalahjakortin palkinnoksi. Sulo oli ilmoitettu superkäyttöluokkaan, jossa oli kaksi urosta, ja Sulo voitti luokkansa tullen VSP:ksi superkäyttöluokassa. Bondi oli valioluokassa, ei sijoittunut mutta valittiin mukaan Paras pää ja ilme -kisaan. Kaikki valioluokan urokset saivat myös kunniapalkinnon. Bondi sai osallistumisesta myös hienon tuotekassin, ja ylimääräisenä yllätyksenä Bondin näyttelynumero voitti arpajaisissa valtaisan tuotekassin!

Ostin Nennalle Nuttunurkasta upean punavoittoisen takin, ja Riikka-kummi toi sille kummilahjapussin, joten meillä oli auto täynnä tavaraa kun tultiin kotiin! Päivä oli pitkä, joten ajoin kotiin kameroita varoen niin lujaa kuin uskalsin. Sara ja Linda ponkaisivat ulos heti kun ovi aukesi... käytiin metsässä ja sitten ruoan jälkeen ihmeteltiin tuliaisia. Uni maistui niin, että tänä aamuna jouduin nostamaan joka tyypin pystyyn peteistään!

Oona Savolainen kuvasi myös minulle Bondin ja Nennan, kiitos hänelle sinnikkyydestä Nennan sähläämisen kanssa :)




perjantai 2. syyskuuta 2016

Nennaa kuvattiin

Eilen ystäväni Tanja pistäytyi kuvausapuna, yksin kun on melko haastavaa saada seisotuskuvia vilkkaasta pennusta. Kuvasadosta valitsin nämä kaksi kuvaa parhaiksi. Tässä siis Nenna 17 viikon 1 päivän ikäisenä, ihan kohta tulee täyteen 4 kuukautta. Kuvaaja Tanja Nevalainen.



Viron reissulla Elsalle menestystä!

Vaikka vuosi jo ehti vaihtua ja 2024 alkaa, palaan vielä viime vuoteen. Huomasin yhtäkkiä, että olen unohtanut päivittää Viron-matkamme tulo...