tiistai 28. helmikuuta 2017

Nennan uusi takki

Tänään haettiin postista Nennalle uusi takki, se on vedenpitävä ja siinä on ohut tikkivuori, ei mahakappaletta. Kylmemmillä ilmoilla alle mahtuu paita, ja juuri alkaneella plussakelillä se on aivan mainio. Rymyämiseen en sitä vielä anna, siihen käyttöön on muita vermeitä. Tämän takin teki Anne-Maarit Saastamoinen. Nenna ei nyt enää kasva muuten kuin massan osalta, joten nyt sille uskaltaa jo ostaa omia vaatteita pitempiaikaista käyttöä silmällä pitäen. Vasta äskenhän se oli niin pieni, että siirtyi kerran kuussa suurempaan takkiin! Nenna täyttää ensi lauantaina 10 kuukautta.



maanantai 20. helmikuuta 2017

Saran tapaturma

Heti Tapahtuman jälkeisenä päivänä kohtalo puuttui peliin. Olimme pellolla ulkoilemassa, ja jo palaamassa takaisin viiden maissa. Meno oli rauhallista ja Sara käveli takanani, kun kuulin pienen vinkaisun. Muut koirat menivät edessäpäin mutta ilmeisesti Sara oli joko astunut harhaan tai liukastunut, joka tapauksessa sen oikean etutassun sisin pitkä varvas sojotti poikittain sivulle. Siinäpä olikin pulma. Varvas sijoiltaan eikä yhtään lyhyttä helppoa paluureittiä, kun peltoreitti on katkaistu Viirinlaakson rakennustyön alle. Oli kaksi mahdollisuutta: kävellä alas Tokmannin luo ja kiertää Klaukkalantien kautta Myllytielle asti, matkaa olisi tullut kai toista kilometriä, tai kiivetä liukkaan lumisen metsäkallion yli tietämättä pääseekö mistään pujahtamaan omalle kotitielle enää. Valitsin sen. Neljän koiran kanssa hitaasti, Saraa alamäissä kantaen, välillä hitaasti taluttaen etenimme. Tajusin kyllä miten paljon sitä sattui, sanoin vain että mennään lääkäriin. Kun tulimme kotiin, Sara jäi suoraan auton viereen seisomaan. Pakko oli vielä nostaa se sisälle, että pääsin soittamaan. Aistissa ei vastattu ollenkaan, Tammiston Evidensiassa sanottiin että heillä on monen tunnin jonot, ja ehdotettiin Remediumia Espoossa.

Remediumiin sitten pääsimme ja navigaattori neuvoi perille. Useampi tunti sielläkin meni, mutta varvas saatiin paikoilleen juuri kun eläinlääkäri aikoi luovuttaa! Ja ensimmäisen tutkimuksen jälkeen, kun sydän ja keuhkot oli kuunneltu mutta varvasta ei oltu vielä hoidettu, jouduimme uudelleen odotushuoneeseen. Mitä teki ihana Sara? Hetken odotuksen jälkeen marssi takaisin vastaanottohuoneen ovelle, kun ei häntä autettu vielä!! Puoli yksitoista tultiin kotiin tassu paketissa ja ohjeena mennä ortopedin luo, koska tämä ell ei ollut ortopedi. Sain rtg-kuvat sähköpostiin, ja keskiviikkoaamuna kävimme vielä ortopedin luona. Kaikki hyvin, ja Sara toipuu nyt levossa. Mitään ei murtunut, eikä mitään "siteitä" ole katkennut, eli lumpsahdus oli "siisti". Varmaan Saran ikä vaikuttaa jo siihen, että paikat alkavat pettää. Mummukan mieli on kuitenkin korkealla, ja onneksi se pääsee omalle pihalle käppäilemään aina kun haluaa. Muutama viikko mennään tukisiteen kanssa ja käydään vielä uudessa tsekissä ensi viikolla. Tulehduskipulääke oli päällä tähän asti. Alla video Saran eilisestä pikakäynnistä ulkona, tänään käveltiin vähän pitempi kierros.




Whippet-Tapahtuma 2017

Taas mentiin Whippet-Tapahtumaan, tällä kertaa 11.2. Showhau Centeriin Vantaalle Bondin (valioluokka) ja Nennan (junioriluokka) kanssa. Myös Sulo oli paikalla (superkäyttöluokka). Pennut ja juniorit arvosteli Jaana Porkka (kennel Sopisco) ja kaikki muut Tamara Howarth, Ranska (kennel Taraly).

Päivästä tuli jälleen pitkä, joten pikkumimmit Nenna ja Emma (Riikan Tiger's Chaos My Only One) saivat näyttelykokemusta kerrakseen. Arvostelu alkoi 9.30 ja Bondin vuoro tuli puolenpäivän tienoilla, sen sijaan junnunartut arvosteltiin vasta kahden maissa ja loppukilpailut venyivät viiteen asti. Päivä sujui mukavasti, kun paikalla oli paljon kivoja kaksi- ja nelijalkaisia kavereita, välillä pääsi kahville ja koirien ulkoilutus oli helppoa parkkipaikan laitamilla. Mukaan ostin myös kasan lujaa purtavaa Nenna-neidille!

Tulokset olivat hienot! Valioluokassa oli 11 urosta, ja Bondi (M. Born To Run) sai KP:n vaikka sijoitusta ei tullutkaan. Arvostelu oli upea:

"Very beautiful dog of classic type with a very beautiful head and eyes. Beautiful neck, very well angulated both ends. Nice topline & underline. Perfect balanced. Moves well from all sides."

Nenna (Zaraque's Kismet Sensation At Miyessa) sijoittui 4/10 KP junioriluokassa! Tässä Nennan saama arvostelu:

"Pitkälinjainen, elegantti narttu. Kaunis pää, hyvät korvat. Pitkä elegantti kaula. Ikäisekseen hyvä rintakehän syvyys, mutta vielä kapea edestä. Kaunis takaosa. Liikkuu hyvin löysästi edestä, mutta kauniilla askeleella sivulta. Koira, joka on hyvin kaunis, mutta tarvitsee vielä paljon aikaa."

Superkäyttöluokkaan oli ilmoitettu 2 urosta. Sulo (M. Bucket Of Love) voitti luokan, sai kunniapalkinnon sekä oli vielä BIS-superkäyttö! Sulon arvostelu on tässä:

"Very handsome dog with a most beautiful head. Beautiful neck. Superbly angulated in front and rear. Very nice topline and underline. Moving very well from all sides."

Hyvä Sulo ja Riikka! Bondin kanssa on aina ilo esiintyä, se menee niin riemulla ja hoitaa itse esiintymisensä, minä vain seuraan mukana. Nenna-pieni osoitti hurjaa kypsyyttä ja kärsivällisyyttä jaksamalla monen tunnin odottelun jälkeen esiintyä kuin kokeneempikin näyttelyssäkävijä! Tässä muutama kuva:

Nenna, kuva Antti Ruotsalo

Nenna, kuva Jenni Mäki

Bondi, kuva Antti Ruotsalo

Sulo BIS-superkäyttö ja C'mere Malibu VSP-superkäyttö, kuva Antti Ruotsalo

Viron reissulla Elsalle menestystä!

Vaikka vuosi jo ehti vaihtua ja 2024 alkaa, palaan vielä viime vuoteen. Huomasin yhtäkkiä, että olen unohtanut päivittää Viron-matkamme tulo...