sunnuntai 26. elokuuta 2012

Tervakoski kv.

Tänään Tervakosken kansainvälisessä whippetit arvosteli Michael Koss, USA. Junnu-uroksia oli neljä, Bondin tulos jun ERI 3. Valionarttuja oli kuusi, Linda ei sijoittunut. Tulos val ERI/-. Kumpikaan ei saanut SA:ta, joten PU- tai PN-luokissa emme olleet. Kaikkiaan whippetejä oli ilmoitettu 37, ja vain yksi taisi olla poissa.

Tämä muuten oli ensimmäinen kerta Tervakoskella, jolloin saimme pelkkää aurinkoa! Tähän asti ihan joka kerta on ollut aurinkoa, sadetta sekä ukkosta ;) Meillä on nyt myös melko lyhyt matka sinne, noin 40 min.

Bondi sai nyt myös uuden nahkapannan vanhan vähän venyneen tilalle. Jätin vanhan pois käytöstä, kun pelkäsin sen tulevan pään yli.

lauantai 25. elokuuta 2012

Ihan metsässä

Eilen ja tänään olemme harrastaneet "eräilyä" varsin kaupunkilaisittain. Tarkoittaa sitä, että normaalilenkillä olemme poikenneet metsäpolulle spontaanisti ja katsoneet minne päädymme. Eilen polku päättyi keskelle metsää, ja auringon ollessa pilvessä en osannut suunnistaa kuin omia jälkiämme takaisin. Tänään sitten olimme ensin Martinlaaksossa ihan hoidetulla metsätiellä kävelemässä, mutta iltapäivällä jonkin mielenhäiriön vallassa vein taas koirat täällä Klaukkalassa metsäpolulle. No, kierrettiin jokin lenkki ja tultiin sitten suomaisen alueen kautta takaisin päällystetylle tielle. Sen jälkeen koirat haisivat ihan suolle ja Linda vielä jollekin muulle, kun oli loikkinut metsässä suoraan jättimäisen sontakasan läpi.

Nyt on taas vastapestyjä puhtaita puikkokuonoja, ja huomenna nuoriso (= Bondi & Linda) suuntaa kehään Tervakoskelle.

lauantai 18. elokuuta 2012

Kouvolassa Sammy, Bondi ja äitinsä Linda

Tänään ajeltiin Kouvolan raviradalle näyttelyyn siitäkin huolimatta, että Bondi alkoi eilen ontua sitä samaa oikeata etujalkaa, joka vaivasi sitä jo kesäkuussa. Olin kuitenkin ilmoittanut myös Lindan Tino Peharille (Kroatia).

Urosten junioriluokassa oli kolme, ja kaikki Noahin poikia! Siis Sammy, Bondi sekä Bona Diva Mystic Topaz Virosta, ja se oli kuin Bondin peilikuva! Naureskelimme sen omistajan kanssa, että hyvänen aika, kyllä ovat pojat samannäköisiä ja Noahin kuvia!!

Arvelin, että hiekkapohjalla ei Bondin liikkumisesta tule yhtään mitään, ja niinhän siinä kävikin.Se toki sai arvostelun muilta osin, mutta oikeutetusti EVAn. Pehar kyllä yritti itse hieroa Bondin jalkaa ja pyysi minua vielä yrittämään uudelleenkin, koska Bondi kuulemma oli luokan paras. Arvostelu kertoi samaa:

"14 months. Strong male. Very good proportions. Lovely masculine head. Exc. expression. Exc. body structure & angulation. Today he was limping his right front leg, shame because he was the best in the class." jun EVA

Sammy tuli sitten toiseksi Bona Diva Mystic Topazille, kumpikaan näistä kahdesta jäljelle jääneestä ei saanut SA:ta. Jenna itse ei ehtinyt farkkukehästä esittämään Sammya, ja poika kaipaa mammaansa selvästi joka kerta, kun joku vieras esittää sitä.

Narttujen valioluokassa oli vain kaksi tytteliä: Linda ja Kiwie (Silentkaze Endlessentertainment). Totesimmekin Riinan kanssa etukäteen, että olemme kahdestaan koko luokka :D Linda voitti ja Kiwie tuli toiseksi, molemmat saivat SA:n.

PN-luokka oli melkoisen iso, mutta Linda hymyili itsensä kakkoseksi! Voittajan nimeä en tässä vaiheessa tiedä, mutta se sai sertin, joten onnea!

Tässä Lindan arvostelu:

"4 years, nice in type, size and proportions. Lovely feminine head. Exc. earset. Very good topline. Good body structure. In movement could be better in front." val ERI 1 SA PN-2

Nyt pitäisi saada pojan käpälä kuntoon viikossa, mikä ikinä siinä onkin...

Tässä vielä Sammyn arvostelu, jonka Jenna lähetti:
" 1 year,very big, good length of body. Strong bones. Long neck. Exc. eyeshape. Correct earset. Should have more typical topline. Correct tailset. Exc. rear angulation."
Hyvä arvostelu tämäkin!


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Tämän viikon aktiviteetteja

Koska sunnuntaina koirat olivat kulkeneet kiltisti mukana ihmisten menoissa, maanantaina suuntasimme Kartanolle treeneihin. Myös Debi oli viehetreenissä. Debi oli Kartanolla nyt kolmatta kertaa peräkkäin, lisäksi se on harjoitellut mökillä itsetehdyllä vieheellä. Ja se näkyi. Debi selvästi alkaa jo ymmärtää, mistä tässä on kyse, Bondi sen sijaan toiskertalaisena ihmetteli vieläkin, että mikä tuossa likaisessa rätissä on niin erinomaista... moottorin ääni sen sijaan kiehtoo pientä poikaa :)

Tänään olimme jälleen koirakylpylässä, tällä kertaa Vihosten kanssa. Varasin uuden ajan, koska uiminen selvästi vetrreyttää Lindan alkukesällä potemaa eturaajaa. Vauhtia riitti, kun Vihosten Beni, Rio ja Danny painelivat Saran, Lindan ja Bondin kanssa vuoronperään ja yhtaikaa altaassa! Kiitos seurasta jälleen :)

Viikkoa on vielä jäljellä, katsotaan mihin ehditään!

perjantai 10. elokuuta 2012

Päivä jolloin pikkuboston oppi uimaan

Eilen meillä oli koirakylpylässä seuraa yli roturajojen: työkaverini Jennan bostoterrieriuros Urho 2v. lähti kokeilemaan uimista! Opettajaa tarvittiin vain näyttämään systeemi ja rampit pojalle, ja kohtahan ruttukuono paineli altaassa whippetien perässä kuin vanha tekijä! Välillä piti pysähtyä altaan laidalle vetämään rohisten henkeä, sitten taas mentiin :)

Kuvat otti Nina Kelo, tässä muutama:

Ennen uintia suihkutetaan hiekat pois.

Omaa uintivuoroa odotetaan.

Sara ja Linda

Urho nousee altaasta opettajan avustuksella.

Bondi

Linda

Sara
Bondi, Linda ja Sara tulossa.

Ja Urkki tulossa!
Urkki ui Sara-mummun peesissä.

Viron reissulla Elsalle menestystä!

Vaikka vuosi jo ehti vaihtua ja 2024 alkaa, palaan vielä viime vuoteen. Huomasin yhtäkkiä, että olen unohtanut päivittää Viron-matkamme tulo...