sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Tarton kaikkien rotujen näyttely

Sammy (M. Born To be Wild) matkusti Tarttoon täksi viikonlopuksi ja tulee kotiin Viron sertin kanssa!! Lauantaina whippetit arvosteli Anna Kochan Puolasta ja sunnuntaina Renata Petkeviciene Liettuasta. Molemmiksi päiviksi oli ilmoitettu 13 whippetiä.

Lauantaina Sammyn tulos avo ERI 1 SA PU-1 SERT VSP seitsemän uroksen joukosta! Tämähän oli Sammyn toinen sertti Virosta, lisäksi sillä on yksi sertti Suomesta ja yksi Valko-Venäjältä. Ihan huikeaa!

Sunnuntaina Sammy oli avo ERI 4, urosten voittaja oli ruotsalainen junioriuros Allettes Royal Odon Fatalae. Se puolestaan sai lauantaina juniorisertin ja valmistui Viron juniorivalioksi.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Hyvää Uutta Vuotta!

Alkavalle vuodelle on kaikenlaisia suunnitelmia, joista lisää myöhemmin. Vielä vuoden viimeisellä viikolla tuli ilmoitus Bondin Tallinnassa saaman VARACAn vahvistumisesta CACIBiksi, joten ehdin lähettää myös anomuksen C.I.B.-arvosta Kennelliittoon ennen vuodenvaihdetta. Se vahvistunee vasta kesällä, kun FCI:llä tuntuu kestävän yli puoli vuotta nämä tulokset. Eli Riikan näyttelyn tulokset pitää saada ensin ja sitten vasta voi Bondinkin C.I.B. vahvistua.

Suomenkin tapahtumissa meitä varmasti nähdään mutta aikataulu on vasta suunnitteilla. Kevättä kohti mennään!

Royal Canin Show 2018

Tuomarinkartanolla pidettiin jälleen Royal Canin Show ja Nenna osallistui avoimeen luokkaan 19.5.2018. Tuomarina oli Mia Sandgren Ruotsista....