sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Tuuloksen Kapakanmäellä

mutta ei tanssimassa vaan koiranäyttelyssä. Tuomarina oli Juha Putkonen. Avoimessa luokassa oli 8 urosta, joista kolme sai ERIn, yksi H:n ja loput EH:n. Näin ollen olen erittäin tyytyväinen Bondin tulokseen ERI 2 SA! PU-luokassa ei tullut sijoitusta.

Olin laskenut matka-ajan oikein mutta en huomioinut sitä, että reittiohje oli epäselvä. Ajelin yli 40 kilometriä ylimääräistä ja melkein myöhästyimme. Minun oli tarkoitus olla perillä heti kahdeksan jälkeen aamulla mutta olimme paikalla viittä vaille yhdeksän, kun kehä alkoi yhdeksältä. En ehtinyt ottaa autosta mukaan mitään muuta kuin koirat ja repun, ja sitten juostiin! Onneksi kehä ei alkanut ihan ajallaan, ja sekä junnuja että nuoria uroksia oli kumpiakin kaksi. Ehdin jopa rauhoittua ja saada Bondin ja itseni valmiiksi sekä hankkia tytöille pitelijät.

Kotiinpäin ajoimme sitten tunnissa, kun menomatkaan oli mennyt tunti ja kolme varttia! Lindalla on myös nyt reikä kyljessä. Se on repinyt itsensä menomatkalla, todennäköisesti uuteen autohäkkiin, joka täytyy tarkastaa läpikotaisin ennen seuraavaa ajomatkaa ja katsoa, voiko sitä ollenkaan käyttää vai meneekö vaihtoon. Jyynin neuvon mukaan olen suihkutellut haavaa ja laittanut siihen Vetramil-voidetta, jotan onneksi oli lääkekaapissa.


lauantai 29. kesäkuuta 2013

Tuusulan näyttelyssä

Tuomaroimassa oli Dianna Spavin Isosta-Britanniasta, sama tuomari jolla Linda sai sertin ja oli PN-1 ja VSP kolme vuotta sitten. Jotenkin ajattelin mahdolliseksi, että  hän ei ehkä pidä Bondista koska äiti ja poika edustavat melko eri tyyppiä. Mentiin kuitenkin kehään ja vielä kovassa sateessa.

Avoimessa luokassa oli 7 urosta. Bondi sai EH:n ja ajattelin, että kilpailuluokkaan ei sitten tarvitse mennä. ERin oli kuitenkin saanut vain kolme urosta, joten kaikki pyydettiin takaisin kehään. Ja yllätyksekseni kolmen sijoitetun ERIn jälkeen tuomari kävi viittaamassa Bondin neljänneksi! Arvostelussa oli näkyvissä se, että poika harppoi märässä ruohikossa eikä ollut kovin innokas liikkumaan siellä muutenkaan.

Lähdimme kotia kohti heti kehän jälkeen ja nyt on häkin päällinen pesty ja kaikki tavarat kuivumassa. Häkki täytyy vielä puhdistaa.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Kotka kv. näyttely ja Mustialan maastot

Tänään on taas kilpailtu sekä näyttelyssä että maastojuoksussa. Kotkan kansainvälisessä näyttelyssä Linda (M. Adelinda) oli valioluokassa ainoa narttu, tuloksena ERI 1 SA PN 2 vara-CACIB! Bondi (M. Born To Run) avoimessa luokassa ERI ilman sijoitusta. Tuomarina oli Laura Cox Irlannista.

Mustialassa oli maastokilpailu, ja Sulon sijoitus (M. Bucket Of Love) 6/9, 425 pistettä ja SA!

Voin jälleen olla erittäin tyytyväinen päivän saldoon!


Linda ja vara-CACIB

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Maastotreeneissä

Linda ja Bondi pääsivät tänään Hyvinkäälle juoksemaan maastoon. Linda juoksi koko sielunsa kyllyydestä, kun eivät Sara ja Bondi olleet pysäyttämässä. Ja kovaa!

Bondi juoksi ensimmäisen maastoharjoituksensa kuin vanha tekijä, joten kyllä tästä kisaan mennään tänä kesänä. Bondi on kyllä melko hidas mielestäni, ainakin Linda-maantiekiitäjään verrattuna!

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Ratatreeneissä

Otin Bondille vuoronumeron Kartanon maanantaitreeneissä. Toinen treeniviikko, ja poika lähti kuin ammus vieheen perään, ja ravistikin sitä vielä niin että pöllysi! Ihan tulee äitiinsä ja mummuunsa: ensin ei mitään havaintoa koko viehetouhusta ja sitten yhtäkkiä päässä syttyy lamppu. Ja sitten mennään ihan täysillä ja ulvotaan radan laidalla, jos joku muu pääsee juoksemaan. Kyllä me mennään vielä maastokisaan tällä kaudella!

Uusi kuonokoppa on, ja se  pitää saada fiksatuksi sopivaksi. Mantteli puuttuu vielä!

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Orivedellä

Ilmoitin Bondin Oriveden näyttelyyn Säde Hohterin arvosteltavaksi. Haluaisin kovasti hänen mielipiteensä Bondista, koska hänellä on vuosikymmenien kokemus vinttikoirista. Kun luin tuomarimuutoksesta, mietin muutaman päivän deadlineen asti, että peruutanko ilmoittautumisen. En sitten tehnyt sitä, ja Marianne Holmin tuomaroinnilla tulikin avoimessa luokassa EH 4 sekä huono arvostelu. Avoimeen luokkaan oli ilmoitettu 7 urosta mutta paikalla oli vain neljä joten viimeiseksi jäätiin.

Palailin Pälkäneen kauniiden maisemien kautta takaisin, joten päivästä tuli oikea kesäretki!

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Erkkarissa Mustialassa

Tänään olimme WH:n erkkarissa viettämässä kaunista ja pitkää päivää. Urosten tuomarina oli Bart Scheerens Belgiasta. Lindan poikia oli ilmoitettu kolme, ja nehän ovat nyt avoimessa luokassa, kun kahden vuoden ikä tuli juuri täyteen.

Kaikkiaan uroksia oli ilmoitettu 77, ja niistä avoimessa luokassa oli 32. Näin ollen oli ihan huikeaa, kun Sammy (Born To Be Wild) voitti avoimen luokan! Eli avo ERI 1 SA! Bondi (Born To Run) ja Sulo (Bucket Of Love) saivat myös ERIn, joten tämä oli hieno päivä Miyessalle.

Myös Papu (Arizonaboy) tuli paikalle turistiksi, niinpä otettiin harvinaisia yhteiskuvia. Tässä muutama:

M. Born To Be Wild, M. Born To Run, M. Bucket Of Love, B. Blackballet, M. Adelinda, M. Arizonaboy

Sammy, Sulo, Bondi

Sara, Linda, Papu

Sisarukset Linda ja Papu

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Sara 9 v.

Tänään meidän rakas mummeli, Belltown Blackballet aka Sara täyttää 9 vuotta! Sankari kävi Kartanolla seuraamassa juoksuharjoituksiin osallistuvia ja poseerasi juhla-aterian jälkeen pihalla juhlavermeissä.

Onnea toivotamme myös Saran sisaruksille Iralle, Benille, Marcolle ja Jimille!


sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Tiimipannat

Nyt on kaikilla kolmella Kanashopin pannat. Tytöt saivat omansa jo ennen Bondin syntymää, ja tänään löysin Kartanolta Bondille oman, täydellisesti pojan väriin sopivan. Se on vaaleanvihreä ja kreikkalaisaiheinen!

Tässä kaikki pantoineen:



Viron reissulla Elsalle menestystä!

Vaikka vuosi jo ehti vaihtua ja 2024 alkaa, palaan vielä viime vuoteen. Huomasin yhtäkkiä, että olen unohtanut päivittää Viron-matkamme tulo...