torstai 10. huhtikuuta 2008

Koululainen

Linda aloitti tänään Myllypuron Koirayhdistyksen penturyhmässä lukuisien muiden pentujen kanssa. Osa on vanhempia, osa nuorempia, isommista suorastaan kämmenen kokoisiin asti. Paikka on tuttu koulutuskenttä, sillä kävimme Saran kanssa siellä kahtena vuonna perustottisryhmässä. Ensin harjoitellaan katsekontaktia ja palkitsemista. Linda tosin on jo ehtinyt kotona opetella istumista ja maahanmenoa etukäteen.

Viron reissulla Elsalle menestystä!

Vaikka vuosi jo ehti vaihtua ja 2024 alkaa, palaan vielä viime vuoteen. Huomasin yhtäkkiä, että olen unohtanut päivittää Viron-matkamme tulo...