lauantai 9. elokuuta 2014

WDS 2014

Maailmannäyttely 2014 on käynnissä Helsingin Messukeskuksessa. Tänään oli vinttikoirien vuoro, ja whippetejäkin oli ilmoitettu 166 kpl, joista 81 uroksia. Bondilla oli siis odotettavissa 80 kaveria! Tosin osa koirista jäi sitten tulematta. Urokset arvosteli Ramon Podesta Chilestä, ja hänpäs panikin kehään vauhtia... Yleensähän lasketaan, että tuomari arvostelee tunnissa noin 20 koiraa, mutta tämä tuomari sai yhdeksältä alkaneen kehän päätökseen kahdentoista aikaan, eli arvosteli kolmessa tunnissa lähes 80 koiraa! Arvostelu olikin sitten meilläkin kolmen lauseen mittainen, joku taisi saada jopa neljännenkin lauseen.

Valiouroksia oli ilmoitettu 26, ja kaikki eivät saaneet ERIä. Bondi sellaisen kuitenkin sai, joten voin olla ERInomaisen tyytyväinen. Kaikki osallistujat saivat muistoksi tällaisen, Kari Järvisen allekirjoittaman todistuksen:


Ei kommentteja:

Viron reissulla Elsalle menestystä!

Vaikka vuosi jo ehti vaihtua ja 2024 alkaa, palaan vielä viime vuoteen. Huomasin yhtäkkiä, että olen unohtanut päivittää Viron-matkamme tulo...