sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Bondi aloitti uintiharrastuksen!

Tänään suuntasimme aurinkoisessa syyssäässä Hyvinkäälle Onnenkoiran koirakylpylään. Tytöillä on ollut pitkä uintitauko, Lindan tiineys oli aluillaan kun viimeksi kävimme. Nyt oli sitten myös Bondin aika kokeilla tätä hyvää liikuntamuotoa. Uittajaksi saimme onneksi Tuovin, joka tuntee Saran ja Lindan hyvin, ja kysyikin heti moikattuaan, että kukas tämä on? Kun kerroin, että Bondi 4 kk, Lindan poika, Tuovi tuumasi, että vai on Linda ehtinyt lapsiakin tekemään tässä välissä! Altaaseen mentiin vanhalla rutiinilla, ja toden totta, myös Bondi paineli altaaseen kuin olisi tehnyt saman jo monta kertaa! Poika ui aivan samalla loistavalla tekniikalla kuin äitinsä ja menee todella kovaa! Hei, miksei koirille järjestetä uintikilpailuja? Täällä olisi kaksi innokasta :)

Tuovi totesi minulle, että ette te mitään uittajaa kyllä tarvitse, mutta sulla ei riitä kädet :D Huomasinkin nyt, että lainaamani "noutajahihnat" toimivat hyvin tässä tarkoituksessa. Kaksi koiraa vielä mahtuu käsiin, ja sen vuoksi olen uittanut Saraa liivi päällä (kahva selässä), mutta kolme täytyy pitää hihnoissa. Altaan ympärillä eivät nimittäin saa juosta sen enempää ihmiset kuin koirat, koska siellä on liukasta. Nyt on sitten tuo harrastus "korkattu" Bondin kanssa! Kuvia en sentään pystynyt ottamaan, mutta tämän kuitenkin ennen uintia:
"Nuo uivat tuolla!" (4 cairnterrieriä)

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Pesupäivä

Tiistaina käytiin kuraisessa koirapuistossa, ja sen jälkeen olikin pesuvuoro jokaisella! Jokaisella on ikioma Janutexin kylpytakki.
Bondi

Sara

Linda

Viikonloppu Vierumäellä

Viikonloppuna rentouduimme mökillä nauttien ruskasta vaihtelevassa maastossa sekä minä islanninhevosratsastuksesta. Bondi pärjäsi hienosti, aivan kuin olisi ollut ennenkin :)
Sara nauttii luonnon helmassa

Linda tahtoo uimaan!

Ja mitäs meidän piti seuraavaksi?

Hei mamma! Täällä on kivaa!

Bondi ja Linda jo menossa, Saralla hommat kesken.

Bondi ihailee järvimaisemaa.

Polulla

Vaellustalli Toresonin asukki.

Bondille tuli uni kesken kaiken.

Hereillä taas!

Rakas Sara <3

Lindan profiili

lauantai 24. syyskuuta 2011

Sammya tapaamassa

Tänään ajelimme Raisioon tapaamaan Sammya, joka muutti sinne uuteen kotiinsa 3 viikkoa sitten. Samalla sain vietyä Sammyn takin, joka unohtui silloin luovutustilanteessa. Poika oli riemuissaan, kun näki minut ovella :)  Faaraokoirat Enzo ja Helmi ottivat minut rauhallisesti vastaan, Enzo tuttavallisemmin ja Helmi vähän etäisemmin. Sammy halusi pussausseremonian jälkeen, roikuttuaan kaulassani kuin pieni marakatti, esitellä lempituolinsa. Samalla sovitimme sille takkia, joka oli onneksi ihan sopiva. Tässä Sammy tuolissaan sekä ulkosalla lenkin jälkeen Bondin kanssa. Ihanaa oli tavata, meidän poppoo on reissun jälkeen tosi väsynyt. Sammy oli mennyt sisälle leikkimään heti Enzon kanssa.
Sammy ja Mikkosen Annan tekemä takki

Sammyn lempituoli

Sammy ja Bondi jälleen yhdessä

Sammyn oma Jenna

Sammy-Boy <3

torstai 22. syyskuuta 2011

Uusintarokotuksissa

Kaikki Lindan pojat kävivät uusintarokotuksissa viime viikonvaihteessa. Kaikki ovat terveitä ja hyväkuntoisia, kuten pitääkin, ja kaikilla on kivekset. Sammy ja Debi ovat edelleen suurimmat ja painavat 11 kg. Seuraavaksi on kirinyt Sulo, 10,45 kg ja tällä hetkellä pienimmäiseksi on jäänyt Bondi, 9,9 kg. Saa nähdä minkä kokoisia näistä tulee!

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

SVKL:n päänäyttely Tampereella

Aslan (FI MVA Miyessa Aslanthelion) oli tänään mukana SVKL:n päänäyttelyssä Tampereella. Tuomarina oli Niksa Lemo, Kroatia ja tuloksena val ERI3, SA. Onnea Tiina ja Aslan!!!
Tässä loistava arvostelu: "Excellent type, size, substance. Good bones. Nice front. Correct in ears. Nice moves. Excellent temperament."

maanantai 12. syyskuuta 2011

Porvoon näyttely

Lauantaina hain Riinan mukaan ja suuntasin sen ja Lindan kanssa kohti Porvoota. Aurinko paistoi ja tytöt pärjäsivät kivasti! Tässä molempien arvostelut:
Miyessa Amorina: "Bitch of good type. Good head. Bit upright in front. Except from that, well constructed. Good body. Moves well around, could be better coming and going." avo EH
FI MVA Miyessa Adelinda: "Beautiful bitch of high class. Well constructed. Beautiful outline. Moves with grace." VAL ERI2, SA, PN2
Tuomarina oli Knut Sigurd Wilberg, GB.

Oli kiva katsella, kun meidän "Nylon Beat" taas pääsi yhteen. Tytöt olivat pieninä tiivis parivaljakko, ja kulkivat nytkin ihan yhtä jalkaa näyttelyalueella :)  Riina jätti Evian kotimieheksi ja meillä Sara jäi Bondin seuraksi kotiin. Ja autoonkin ehdittiin juuri ennen kaatosateen alkua! Porvoossa tuli niin paljon vettä, että kadut lainehtivat... Motarilla oli jo kuivaa :)

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Sukulaisia tapaamassa

Tänään tapasimme Outin, Riinan ja Evian Kartanolla. Ensi viikonloppuna on Porvoon näyttely, jonka vuoksi vähän virkistimme Riinan muistia... Tässä koko poppoo Belltowneja ja Miyessoja! Vasemmalta FI MVA Miyessa Adelinda (Linda), Belltown Everevenbetter (Evia, takana), Miyessa Amorina (Riina), Miyessa Born To Run (Bondi) sekä Belltown Blackballet (Sara).



Sammy uudessa kodissa

Tässä ensimmäiset kuvat Raisiosta!

'

perjantai 2. syyskuuta 2011

Päivityksiä

Pojat ovat kasvaneet kovasti ja täyttivät jo 3 kk viime maanantaina! Samana iltana olimme Kartanolla ja Linda pääsi radalle, muut odottivat autossa. Lindan riemu oli silminnähtävää, kun se ensin oli anellut kaikin tavoin, että ymmärtäisin tuskan ja sitten onnistui! Se ei muistanut mitään pentuja olevankaan, kun viehe lähti.

Sarakin on taas tikattu, kun tytöt koirapuistossa kuumenivat juostessaan vähän liikaa. Ihan kuin viime talvena, saman toisto ja osui vielä samaan poskeen. Sen jälkeen ollaan oltu jo kerran kopat päässä juoksemassa.

Tänään Sammy lähti Raisioon uuteen kotiinsa Jennan kanssa. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja poika sopeutuu faaraokoirakavereidensa kanssa. Kotona on kieltämättä tyhjää, Sammyn kokoinen aukko!! Mutta me nähdään kyllä tapahtumissa ja muutenkin. Mamma tässä nyt vaan ikävöi...

Sammy unilla




Pennut 9 viikkoa

 Viikot ovat vierineet nopeasti ja pennut täyttävät tänään 9 viikkoa. Pentulaatikko on tyhjentynyt. Sandy (Miyessa Cinderella) ja Titta (Miy...