perjantai 20. lokakuuta 2017

Ryhmänäyttely Tuuloksessa

Tuuloksen kauppakeskuksen parkkihallissa oli 7.10.2017 Hämeenlinnan ryhmänäyttely ryhmille 3 ja 10. Whippetit arvosteli Katrin Raie Virosta. Whippetejä oli 36, mukana Nenna, sekä ystäväpariskunnan Partasten Helmi ja Lola. Esitin Lolan, koska molemmat olivat avoimessa luokassa ja ystäväni esitti itse Helmin.

Narttujen junioriluokassa oli kaksi osallistujaa. Julienne Jacquelyn Synergy voitti luokan ja oli lopulta PN2 saaden sertin. Nenna oli jun ERI 2 SA.

Avoimessa luokassa oli 9 narttua. Helmi eli Besties Twinings sekä Lola eli Besties Xenia Onatopp saivat molemmat EH:n ja saavuttivat siten tavoitteensa, eli riittävän tuloksen käyttövalion arvoa varten. Hieno ensiesiintyminen, sillä sekä koirat että omistaja olivat ensikertalaisia! Samalla sain perehdyttää ystävääni arvosteluluokkien järjestykseen, nauhojen väreihin jne. Päivä oli todella mukava, vaikka aikataulut venähtivätkin ilmoitetusta.

Nenna kilpaili nyt viimeisen kerran junioriluokassa. Messukeskukseen mennään yhtenä päivänä nuorten luokkaan, jossa jo tuli käytyä Liettuassa.

Ei kommentteja:

Viron reissulla Elsalle menestystä!

Vaikka vuosi jo ehti vaihtua ja 2024 alkaa, palaan vielä viime vuoteen. Huomasin yhtäkkiä, että olen unohtanut päivittää Viron-matkamme tulo...