sunnuntai 26. elokuuta 2018

Kouvolaa, Heinolaa ja Vierumäkeä

Ilmoitin Nennan sekä Kouvolan että Heinolan näyttelyihin tietämättä, että sillä on silloin juoksu. Jo perjantaina lähdin koirien kanssa Vierumäelle mökille, koska siten säästäisin kilometrejä ja ajoaikaa. Mökki on hyvin tuttu Saralle, Lindalle ja Bondille mutta Nenna oli siellä nyt ensimmäistä kertaa.

Lauantaina lähdin Nennan kanssa suorinta reittiä pikkutietä kohti Kouvolaa. Olipa hieno ja tunnelmallinen reitti! Tien vieressä pellolla näin aamulla kaksi kurkea - en muista nähneeni kurkea noin läheltä muualla kuin eläintarhassa. Virossahan niitä näkee paljon mutta yleensä vähän kauempaa. Jaalan keskusta oli ihanan kesäinen ja viihtyisä, en ole ennen käynyt, ja matkalla näin myös pari kesäkahvilaa.

Kouvolassa whippetit arvosteli Pirjo Aaltonen, itselleni entuudestaan tuntematon tuomari. Avoimessa luokassa oli 4 narttua ja Nenna voitti luokan, avo ERI 1 mutta jäi ilman SA:ta joten PN-luokkaan ei ollut asiaa.

Lauantaina samoilin ensin Lindan ja Nennan kanssa Vierumäen metsissä ja järvien rannoilla, sen jälkeen lähdin Bondin kanssa kahdestaan reippaalle lenkille ja pulautin pojan uimaankin sopivassa kohdassa. Ilma oli helteinen, joten se helpotti. Sarakin joutui ulkoilemaan remmissä normaalia enemmän, koska mökillä ei ole aidattua pihaa. Sekä perjantaina että lauantaina lähistön mökeillä oli bileitä, mutta yhtä mökkiä lukuun ottamatta kukaan ei häirinnyt, ja tuosta yhdestä kuului lähinnä huutelua kun kävelimme ohi.

Heinolaan on Vierumäeltä lyhyt matka. Sunnuntaiaamuna lähdin sadevarusteet mukana Nennan kanssa näyttelyyn. Onneksi meidän ollessamme kehässä ei satanut, vaikka muutaman kerran tuli vettä aika rajustikin.

Whippetit arvosteli Frédéric Maison Ranskasta. Tällä kertaa avoimessa luokassa oli 11 narttua, ja Nenna voitti jälleen, tällä kertaa avo ERI 1 SA ja epävirallisesti vielä PN-5!

Näyttelyn jälkeen palailimme mökille ja illansuussa sitten kotiin.

Nenna Kouvolassa 18.8.2018, kuva Marinka Pyy

Ei kommentteja:

Royal COS 2018

Tämän vuoden Charity Open Shown tuomareina olivat englantilaiset Tony Timberlake (Chipperlake), joka arvosteli pennut ja urokset sekä Helen ...