keskiviikko 1. elokuuta 2018

Pori kv

Sunnuntaina 29.7.2018 oli Porin kansainvälinen näyttely, tuomarina Maija Lehtonen. Lähdin aamukahdeksalta ajamaan, ja onneksi taivas oli pilvessä ja lämpötila autossakin pysyi siedettävissä lukemissa koko matkan. Myös näyttelyssä oli pilvistä ja tuulista, joten tällä kertaa ei näyttelykokemus ollut tuskastuttavan helteinen.

Avoimessa luokassa oli kuusi narttua, joista neljä sai ERIn, yksi EH:n ja yksi H:n. Nenna voitti luokkansa ja sai ainoana SA:n. Parhaan nartun luokassa voittaja oli nuorten luokan voittaja Softouch Island Lake, joka sai myös sertin ja CACIBin. PN-2 oli valioluokan voittaja C'mon Angels Face, joka sai vara-CACIBin. PN-3 oli valioluokan kakkonen Woodbrooks Who Made Who, ja Nenna oli PN-4 saaden varasertin, ensimmäisensä!

Kehän jälkeen kävimme ostamassa vähän leluja ja Nenna katsoi "kaupan tätiä" silmiin niin, että herkkuja sateli enemmän kuin varmaan oli tarkoitus! 😁

Sulo teki töitä Kaverikoirana Kaverikoirateltalla, joten sain ensimmäistä kertaa nähdä pojan työssään! Olen niiiin ylpeä kasvattaja! Sulon kaveri, kummityttöni Emma, kävi vielä kehän jälkeen petotestissä kohtaamassa konekarhun. Sain siis hienon tilaisuuden seurata petotestiä kauempaa, oli mielenkiintoista! Ennen Emman suoritusta ehdin nähdä myös mm. Jenni Mäen Jaajon sekä yhden dalmatialaisen suorituksen.

Kotimatka olikin sitten jo turhan helteinen, Huittisista asti paistoi aurinko. Laitoin Nennalle viilennystakin päälle ja häkkituulettimen hurisemaan, mutta silti kuumuus oli hurja.

Riikka otti Nennasta kuvia, tässä muutama. Kuva myös Sulosta Kaverikoirateltalla. Kaikki kuvat Riikka Mäki.




Ei kommentteja:

Viron reissulla Elsalle menestystä!

Vaikka vuosi jo ehti vaihtua ja 2024 alkaa, palaan vielä viime vuoteen. Huomasin yhtäkkiä, että olen unohtanut päivittää Viron-matkamme tulo...