perjantai 21. lokakuuta 2011

Haaveri

Eilen pelästyimme koirapuistossa todella, kun Bondi teki valtaisan ilmavoltin täydessä vauhdissa ja väänsi etujalkansa alastulossa. Varmaankin se liukastui märällä nurmella (siellä on hiekkaa ja nurmea sekä puustoa, vaihteleva pohja). Huuto karmi selkäpiitä mutta ajattelin,että jos tosi pahasti olisi käynyt, poika olisi ollut aivan hiljaa. Juoksukaverit Utu ja Sumu ihmettelivät vieressä ja Linda tuli paikalle ääntä nopeammin.

Rauhoitin Bondin ja kun huuto lakkasi, totesin, että se piti oikeaa eturaajaa ylhäällä eikä ensin uskaltanut varata sille. Kohta se kuitenkin jo käveli. Hiljaista poikaa oltiin... Lähdimme samantien kotiinpäin ja poika linkkasi mennessään mutta lievästi. Kotona sillä oli jo täysi vauhti päällä ja se huitoi Lindaa molemmilla etutassuillaan! Ontuminen oli unohtunut kokonaan.

Ajattelin pitää Bondin pari päivää levossa, mutta se oli kuin räjähdyspanos tänään palatessani töistä. Mentiin koirapuistoon. Siellä vauhti oli taas kova, mutta emme viipyneet kovin kauaa. Sen jälkeen poika linkkasi taas lievästi vähän aikaa, mutta se meni pian ohi. Ei siis mitään vikaa enää! Juokseminen tietysti tuntuu kipeästi aina hetken aikaa.

Ei kommentteja:

Viron reissulla Elsalle menestystä!

Vaikka vuosi jo ehti vaihtua ja 2024 alkaa, palaan vielä viime vuoteen. Huomasin yhtäkkiä, että olen unohtanut päivittää Viron-matkamme tulo...