
keskiviikko 27. helmikuuta 2008
sunnuntai 24. helmikuuta 2008
sunnuntai 17. helmikuuta 2008
lauantai 16. helmikuuta 2008
maanantai 11. helmikuuta 2008
Aslan muutti eilen uuteen kotiinsa ja totuttelee siellä oloonsa. Ikävä pojalla tietysti oli aluksi. Niin myös meillä, Linda itkeskeli illalla eikä oikein osannut käydä nukkumaan, kun veli puuttui vierestä. Tänään tyttö on alkanut leikkiä äitinsä kanssa, ne ovat löytäneet uusia yhteisiä juttuja keskenään.
Riina ja Papu ovat käyneet myös rokotuksissa tänään. Meidän pienimmäinen Riina on tainnut kasvaa kovasti, painaa kuulemma n. 5,3 kg eli enemmän kuin Linda! Odotan mielenkiinnolla tapaamista muutaman viikon päästä...
lauantai 9. helmikuuta 2008
Pennut 12 viikkoa tänään
Linda ja Aslan kävivät tänään Malmilla Apexissa saamassa ensimmäiset rokotuksensa. Kaikki meni hienosti, vaikka lääkäritäti totesikin, että täytyy varmaan hankkia parempia nameja...
Punnitsin molemmat eläinlääkäriaseman vaa'alla ja sain Lindalle painoksi 4,8 kg ja Aslanille 5,8 kg. Tulos on varmaan tarkempi kuin omalla digitaalisella sylissä punniten, kun tulos on joka kerta erilainen...
Huomenna on sitten Aslanin vuoro lähteä maailmalle!
Punnitsin molemmat eläinlääkäriaseman vaa'alla ja sain Lindalle painoksi 4,8 kg ja Aslanille 5,8 kg. Tulos on varmaan tarkempi kuin omalla digitaalisella sylissä punniten, kun tulos on joka kerta erilainen...
Huomenna on sitten Aslanin vuoro lähteä maailmalle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Elsa aloitti viralliset näyttelyt junioriluokassa
Aika vierii, ja Elsa on saavuttanut jo 15 kk iän. Se on ehtinyt käydä muutaman kerran junioriluokissa pyörähtämässä, ja saanut ihania arvos...

-
Meitä kohtasi suuri suru. Yritän kertoa, mitä tapahtui, vaikka en vielä itsekään sitä täysin ole ymmärtänyt – juuri tässä ja hetken päästä ...
-
Pipokokeilu: ajattelin, että tänään laitetaan Marjut Sonckin tekemät pipot porukalle, kun on pakkasta reilusti. Tulos: mummeli lenkke...