sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Sunnuntaiulkoilua kavereiden kanssa




Koolla olivat Sara sekä Aslan, Linda ja Riina, joukon täydensivät salukipojat Isor ja Liam. Auringossa ja ruskassa on hyvä olla!


tiistai 16. syyskuuta 2008

Porvoon näyttely

Porvoossa ei óllut Lindan päivä, tultiin H:n kanssa kotiin. Käytiin tervehtimässä Janutexin Jaanaa ja nyt odotellaan uutta punaista sadetakkia nuorelle neidille, mittojen mukaan! Myös ihka uudet nahkahihnat löytyivät äidille ja tyttärelle, ja pari possunkorvaa..

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Aslanille varasertti!


Aslan osallistui tänään ensimmäisen kerran junioriluokkaan Tuomarinkartanolla. Heti tuli ERI1 ja varasertti! Aslan oli myös ROP-juniori. Kiitos Anitalle esittämisestä!

torstai 4. syyskuuta 2008

Tavattiin Aada!




Aada-tyttö vietti muutaman päivän Mellunmäessä ja me saimme tilaisuuden tavata sen. Hieman oli tyttö venähtänyt siitä, kun 8 viikon iässä maailmalle lähti! Sara, Linda ja Aada viettivät tunnin koirapuistossa tutustuen toisiinsa uudelleen. Kamera ei oikein perässä pysynyt...


Viron reissulla Elsalle menestystä!

Vaikka vuosi jo ehti vaihtua ja 2024 alkaa, palaan vielä viime vuoteen. Huomasin yhtäkkiä, että olen unohtanut päivittää Viron-matkamme tulo...