sunnuntai 30. marraskuuta 2008
Tutkimustuloksia
Sara ja Linda kävivät eilen Apexissa joukkotarkastuspäivässä. Molemmilla todettiin 0-polvet, eli kaikki hyvin, lisäksi Lindan silmät tarkastettiin ja todettiin vapaiksi perinnöllisistä vioista. Samalla Linda sai 1-vuotisrokotukset.
Lumi tuli, lumi suli
...ja koirien omistajien jättämät kasat jäivät, keskelle jalkakäytäviä ja pitkin tienpieliä ainakin täällä Mellunmäen suunnassa. On niin kivaa lenkin jälkeen raapia sitä ihteään koirien varpaiden välistä, kun on ensin taluttanut molemmat koirat eteisen maton yli kylppäriin. Kerrostaloissa kun ei ole kuraeteisiä. Olen itse korjannut jokaisen koirani jätökset alusta asti, eli vuodesta 1981. Silloin ei vielä myyty kakkapusseja, vaan käytettiin kaikkea muuta hedelmäpusseista lähtien.
Hetken saimme nauttia puhtaasta lumesta, ja Sarankin jalka parantui. Siltä nimittäin poistettiin kolme lasinsirua varpaasta muutama viikko sitten. Niin, mistähän se lasi tuli? Iltalenkillä pimeässä jonkin lähikadun varrelta. Kevättä ja valoa odotellessa...
Hetken saimme nauttia puhtaasta lumesta, ja Sarankin jalka parantui. Siltä nimittäin poistettiin kolme lasinsirua varpaasta muutama viikko sitten. Niin, mistähän se lasi tuli? Iltalenkillä pimeässä jonkin lähikadun varrelta. Kevättä ja valoa odotellessa...
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
A-pentue täyttää vuoden 17.11.2008!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Elsa valioitui myös Suomeen!
Sunnuntaina 11.8.2024 lähdin aamuvarhain ajamaan kohti Harjavallan ryhmänäyttelyä Elsan ja Bondin kanssa. Whippetien arvostelu oli alkamass...
-
Pipokokeilu: ajattelin, että tänään laitetaan Marjut Sonckin tekemät pipot porukalle, kun on pakkasta reilusti. Tulos: mummeli lenkke...
-
Meitä kohtasi suuri suru. Yritän kertoa, mitä tapahtui, vaikka en vielä itsekään sitä täysin ole ymmärtänyt – juuri tässä ja hetken päästä ...