tiistai 21. kesäkuuta 2016

Sairastupalaisia

Viimeiset viikot olen hoitanut toipilaita. Saralta löytyi poskihampaan lohkeama, ja hammas poistettiin Taikatassussa. Nyt tikit ovat jo sulaneet, jälkitarkastus tehty ja liotettu kuivamuona höystettynä muussatulla nakilla jo mennyttä. 12-vuotias Sara toipui hyvin ja syö jälleen normaalia ruokaa raakalihoineen ja puruluutkin maistuvat.

Lindan ontuminen paheni jälleen, ja nyt vihdoin se tassu leikattiin. Apexin Esa Eskelisen kanssa röntgattiin ensin koko vasen eturaaja eli tassusta kuva sekä sivusta että päältä, rannenivel, kyynärnivel ja olkanivel. Lisäksi kuvattiin koko selkä eli kaularanka, selkäranka, lanneranka. Missään ei näkynyt mitään jälkiä traumasta, onneksi. Olin pelännyt että muutamassa pahassa kaatumisessa olisi tapahtunut jotain luustolle, mutta ei. Varpaassa sen sijaan näkyi selvä tiivistymä. Esa poisti sen "biopsiakairalla", ja samalla Lindalle määrättiin pitkä kipulääkekuuri, jotta saadaan kipu pois myös hermoradoista ja kipumuistista. Tyttöhän on kärsinyt pari vuotta on-off-ontumisesta, ja olen käyttänyt sen lääkärissä vaikka kuinka monta kertaa. Aina on sanottu, että näkyvät tiivistymät ovat ligamenttia, ja niitä ei lähdetä poistamaan kun ei näy selvää sisäänmenoreikää - ja vaikka näkyisikin, tiivistymiä olisi vaikea löytää. Sitten on määrätty lepoa ja kipulääkettä... lisäksi olen käyttänyt Lindaa osteopaatilla, ja kotona on käynyt välillä koirahieroja. Mutta nyt vasta siis toivottavasti saatiin aiheuttaja pois.

Viron reissulla Elsalle menestystä!

Vaikka vuosi jo ehti vaihtua ja 2024 alkaa, palaan vielä viime vuoteen. Huomasin yhtäkkiä, että olen unohtanut päivittää Viron-matkamme tulo...