lauantai 26. helmikuuta 2011

Poseerausta

Saralla ja Lindalla oli tänään uudenlainen jännä kokemus, kun kävimme Koirakeitaalla ammattikuvaajan luona. Molempia kuvattiin yhdessä ja erikseen, ja lopulta saatiin muutama onnistunutkin otos. Nyt odottelen jännityksellä postipakettia...

Suru-uutinen

Pienin poika Aslanin ja Kiran pentueesta menehtyi viime yönä. Suru-uutinen tavoitti meidät tänään päivällä. Toivomme sydämestämme, että pienin tyttö jaksaa taistella!

Uimassa

Torstaina kävimme koirakylpylässä pitkästä aikaa. Mikkosen Anna tuli mukaan Topin ja Rypyn kanssa, jotka olivat ensikertalaisia. Hyvin pojat oppivat polskimaan! Jopa kilpailuintoa oli havaittavissa...
Meidän jälkeen seuraavalle vuorolle tulivat Hepoahon Katja Santerin ja Laten kanssa, joten näimme sattumalta Katjan kanssa todella pitkästä aikaa ja tapasimme sukulaispoika Laten!

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Jättipentue!

Aslanin ja Kiran pesueen lukumäärä on 11!!! Porissa mönkii nyt 6 poikaa ja 5 tyttöä, Sara on ylpeä mummi! Onnittelut suurperheestä, Aslan ja Kira!

Aslan on nyt isä!

Kennel Rokinet'siin syntyi tänä iltana komea kaarti pentuja, joiden isänä on Aslan, FI MVA Miyessa Aslanthelion! Viimeisen tiedon mukaan lapsia on 8, kolme poikaa ja viisi tyttöä! PALJON ONNEA! Kuvia odotellaan... :)

tiistai 22. helmikuuta 2011

Kira 61 vrk

Roberta's Kardemumma "Kira" synnyttää ihan näillä näppäimillä... isä on Aslan! Porissa on jännät paikat ja täällä pidetään peukkuja! Kuvan otti Marika Elomaa.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Tikit pois!


Tänään Saralta poistettiin tikit nassusta. Haava on parantunut hyvin, kuten kuvista näkyy. Kiitos taas Hertan kivalle lääkäritädille! Sen jälkeen käytiin Mustissa & Mirrissä hakemassa vähän keksinameja sekä mammalle iso namitasku :)

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kiran synnytys lähestyy

Aslanin morsion Kiran synnytys lähestyy. 58 vrk täynnä jo. Porissa päin eletään jänniä aikoja, ja meillä ollaan hengessä mukana! Kira on jo mahtavan kokoinen...

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Kettu!

Tänään kävelimme kuuden maissa täällä keskellä Mellunmäkeä, kun vastaan tuli kettu, vieläpä aika kookas! Meidät nähdessään se väisti toiselle tielle ja Linda ampaisi "IH!-IH!-IH!-IH!" perään niin, että minullakin melkein jalat irtosivat maasta. Linda näytti, että kettu meni kinoksen yli ja luistinradan yli. Molemmat yrittivät saada vielä vainun, mutta "metsäserkku" oli kadonnut jo. Sara tosin ei nähnyt otusta ollenkaan, koska oli h-hetkellä keskittynyt tienvarren haisteluun. Laulu "Räven raskar över isen" tuli tänään kirjaimellisesti todeksi!

maanantai 14. helmikuuta 2011

Pakkasraja

Nyt on Helsingissäkin jo -20 asteen pakkasraja ylittynyt. Samalla ylittyi meidän tyttöjen pakkasraja, nyt ei voi mennä lenkille! Käydään vartin verran kerrallaan käppäilemmässä.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Haaveri!



Saralle ja Lindalle tulee usein juostessa kränää, niin myös tänään koirapuistossa: Linda härnää Saraa juoksemaan, mutta Sara ei halua juosta eikä myöskään antaisi Lindan juosta. Sara on ns. "pysäyttäjä". Koskaan aikaisemmin ei kummallekaan ole sattunut mitään, mutta tänään Linda osui ihan kunnolla Saran naamatauluun. Onneksi päästiin Herttaan samantien. Kuonossa 3 tikkiä ja viikon antibioottikuuri. Tässä pari kuvaa potilaasta!

Viron reissulla Elsalle menestystä!

Vaikka vuosi jo ehti vaihtua ja 2024 alkaa, palaan vielä viime vuoteen. Huomasin yhtäkkiä, että olen unohtanut päivittää Viron-matkamme tulo...