maanantai 13. syyskuuta 2021

Toivioretki Nennan kanssa

Virossa oli viime viikonloppuna kolmen kansainvälisen näyttelyn putki, ja lähdin Nennan kanssa tavoittelemaan yhtä CACIBia. Ajattelin, että kun samalla reissulla on kolme mahdollisuutta saada yksi CACIB, niin toki käytän sen kun en voi alvariinsa siellä juosta. Linda ja Bondi lähtivät mukaan neuvonantajiksi ja huoltojoukoiksi, koska minulla ei nyt ole niille hoitajaa. Varsinkaan Lindaa en enää veisi kodin ulkopuolelle hoitoon minnekään.

Perjantaina 10.9. Nenna val ERI 3, tuomarina Vija Klucniece, Latvia, ja sunnuntaina 12.9. val ERI, tuomarina Gerard Jipping, Alankomaat.
Lauantaina sen sijaan tähdet olivat kohdillaan! Tuomarina oli Colette Muldoon Irlannista, ja ensin Nenna voitti valioluokan (6 narttua) ja nousi sitten parhaaksi nartuksi! Tuloksena upeasti val ERI 1 SA PN 1 CACIB VSP Tallinn Winner 2021 !!!
Nyt Nennalla on kolme CACIBia, ja neljäs tarvitaan vielä, jostain muualta kuin Liettuasta tai Virosta. Saa nähdä, saadaanko se vielä jostain. Tässä virallinen kuva, jossa tosin takajalat liikaa rungon alla. En nähnyt sitä tuossa, kun luulin olevani kuvan ulkopuolella...



Sammy valioitui kolmeen maahan!!!

Sammy (M. Born To Be Wild) oli myös Virolahdella kuten mekin, ja hurjasta helteestä huolimatta sijoittui upeasti vet ERI 2 SA PU4 varasert!! Minulla oli myös ilo esittää Sammy PU-kehässä, kun aikataulut menivät Jennan koirilla päällekkäin.

Ja sitten Sammy lähti Viron Tarttoon viikonlopun näyttelyihin:

23.7.avo ERI1 SA PU1 VSP SERT -> EE MVA, FI MVA, BY MVA!!! tuomari Luis Gorjao-Henriques, Portugali. Eli Sammy valioitui nyt samanaikaisesti kolmeen maahan ja saa tittelit, kun ne haetaan ja vahvistetaan.

24.7.2021 Sammy avo ERI2, tuomarina Kari Järvinen

25.7.2021 Sammy avo ERI1 SA PU1 VSP, tuomarina Tiina Taulos

Olen niin valtavan iloinen ja ylpeä siitä, että Jenna vei Sammy valioitumisen loppuun asti, ja poika sai vielä 10-vuotiaana näin hienot tulokset! Paljon onnea vielä!



Näyttelykausi alkoi heinäkuussa

 Olenpas ollut laiska päivittämään blogia. Nenna debytoi valioluokassa Virolahdella 3.7.2021 tuloksella val ERI 3, tuomarina Teija Urpelainen (tuomarimuutos). Nenna oli saman tuomarin kehässä myös 8.8. Vermossa Eukanuba Showssa (tuomarimuutos), silloin val ERI 2.

Laukaalle ajeltiin 10.7., sieltä tuli val ERI 3 SA Pirjo Aaltosen (tuomarimuutos) arvostelemana, ja Kartano Weekendissä 17.7. belgialaisen Bart Scheerensin (knl Boxing Helena's) kehässä val ERI. Pori KV:ssä 31.7. arvosteli Kirsti Louhi (tuomarimuutos) ja Nenna sijoittui hienosti val ERI 1 SA PN4!

Heinolassa 22.8. arvosteli Unto Timonen (tuomarimuutos), Nenna val ERI 3 SA. Tuusulassa 5.9. Eeva Reskon kehässä ei tällä kertaa mennyt niin hyvin kuin samalla tuomarilla kahdella aiemmalla kerralla, nyt val ERI 2.

lauantai 29. toukokuuta 2021

B-pojat täyttävät täyden kympin!

 Lindan ja Noahin pojat Bondi, Depi, Sammy ja Sulo täyttävät tänään 29.5.2021 täyden kympin! Paljon onnea 10-vuotiaille rakkaille!

C.I.B. FI & EE & LV MVA EE VMVA RigaW-15 TLNW-20 TLNVW-20 TVWC20 Miyessa Born To Run "Bondi"

                                            Bondi viikon ikäisenä
                                                        Bondi 2020

                    PMVV-19 Kaunis Juoksija Miyessa Born To Be Wild "Sammy"

                                            Sammy viikon ikäisenä
                                                        Sammy 2020

                       Miyessa Bossa Nova "Depi" (SA näyttelystä ja SA maastosta)

                                    Depi vasemmalla viikon ikäisenä, Sulo oikealla
Depi 2020

FI KVA-M FI MVA EE MVA EE VMVA Kaunis Juoksija Miyessa Bucket Of Love "Sulo"

Sulo viikon ikäisenä
Sulo 2020

Viron reissulla Elsalle menestystä!

Vaikka vuosi jo ehti vaihtua ja 2024 alkaa, palaan vielä viime vuoteen. Huomasin yhtäkkiä, että olen unohtanut päivittää Viron-matkamme tulo...