torstai 30. toukokuuta 2019

Syntymäpäiviäkin vietettiin toukokuussa!

Nenna täytti 4.5. jo kolme vuotta, ja Bondi täytti 29.5. kahdeksan vuotta eli siirtyi virallisesti veteraanien joukkoon! Näin ollen Miyessa B-pentueen syntymästä on jo vierähtänyt 8 vuotta.

Tässä "viralliset" syntymäpäiväkuvat Nennasta, Bondista sekä Sulosta.

Zaraque's Kismet Sensation At Miyessa

C.I.B. FI & EE & LV MVA RigaW-15 Miyessa Born To Run

FI MVA FI KVA-M Miyessa Bucket Of Love, kuva Riikka Mäki

Loppukeväällä Nennan aktiviteetteja ja Lindan kuntoutumista

Ell Emmi Syrjänen totesi Lindan kunnon oikein hyväksi, ja sovittiin että alan laskea sen Neurontin-annostusta heti hiekoitussoran poistamisen jälkeen. Nyt kun ollaan toukokuun lopussa, Linda saa vielä neljännestabletin joka kolmas päivä ensi viikon loppuun asti ja sitten lopetan lääkkeen antamisen. Jos oireet palaavat, aloitetaan lääkitys uudestaan ja käydään lääkärissä.

Hyvinkään koirakylpylässä ollaan käyty kaksi kertaa. Linda ui reippaasti moneen kertaan, vaikka oletin sen jättävän allaspulikoinnin vähemmälle. Metsässä se juoksee nykyään lentolaukkaa meidät kiinni, jos jää haistelemaan jotain mielenkiintoista pitemmäksi aikaa, eli on samanlainen kuin nuorena. Iän karttumisen huomaa siitä, että silloin tällöin se jättää iltalenkin väliin ja käy sitten "mummovuorolla" äitinsä kanssa vain pikapissillä muiden palattua lenkiltä.

Linda kävi myös hammastarkastuksessa Taikatassussa 12.4., ja sitten 8.5. hampaiden puhdistuksessa. Kaksi etummaista hammasta alaleuassa heiluivat ja ne poistettiin, mutta onneksi mitään muuta huomautettavaa tai korjattavaa ei purukalustossa ollut. Kahden viikon ajan huuhtelin sen suuta keittosuolaliuoksella kaksi kertaa päivässä, ja myös puruluukielto oli saman ajan. Ensimmäisen viikon ajan myös pehmensin sen ruoan. Nyt ollaan taas normitilanteessa eli pestään hampaita, syödään normaalisti sekä ruokaa että puruluita, kun jälkitarkastuksessa tuli "puhtaat paperit".

Punkkeja on tänä vuonna paljon, ja se näkyy myös Klaukkalassa. Annoin kaikille Nexgard-tabletin jo huhtikuun lopulla, ja yhtenäkin päivänä lenkiltä palatessamme poistin Bondilta ja Nennalta useamman kävelevän otuksen, samoin omasta jalastani ja kädestäni. Yhden kuolleen punkin olen irrottanut Nennan kurkustakin.

Näyttelyissä Nennalla on ikävä kyllä ollut EH-putki päällä. Lahden ryhmiksessä käytiin Vappupäivänä, Tampereen kv:ssä 5.5. ja Riihikosken ryhmiksessä 11.5.

Nenna kävi Petbrosissa 9.5. kokeilemassa vesimattoterapiaa, kun sen takaliikkeet ovat olleet aiempaa lyhyemmät. Lisäksi kävimme Kokeile doboa -tunnilla Äitienpäivänä 12.5., ja se oli niin hauskaa taas! Nenna lähti täysillä Kompassiin päin heti kun tajusi missä olemme. "Minä menen koirakouluun!"

Nenna osallistui 2016 syntyneiden derbyyn Hyvinkäällä 25.5. Sateinen sää arvelutti minua kovasti, mutta onneksi Nenna juoksi hyvin ja kaatumatta itselleen alkuerästä pisteet 209 sekä sijoituksen 5/12. Finaalista tuli 194 pistettä ja sijoitus 7/7. Yhteispisteet siis 403. Alkuerässä parina oli uros Pikkuliisan Tarina Viisaudesta ja finaalissa oli Softouch Roobarb.

Tänään on Helatorstai, ja vein Nennan hierottavaksi Kultahäntään. Sillä oli takaosa todella jumissa. Nenna jumiutuu huomattavasti enemmän kuin muut koirani.

Viron reissulla Elsalle menestystä!

Vaikka vuosi jo ehti vaihtua ja 2024 alkaa, palaan vielä viime vuoteen. Huomasin yhtäkkiä, että olen unohtanut päivittää Viron-matkamme tulo...