tiistai 22. heinäkuuta 2014

Sulo radalla

Sunnuntaina 20.7.2014 juostiin Hyvinkäällä ratakisa, jossa Miyessaa edusti etanalähdössä Sulo (M. Bucket Of Love). Sulo voitti kirkkaasti oman lähtönsä ja paransi samalla omaa ennätystään ajalla 19.85! Sulo oli myös Päivän Nopein Etana, ja tuomaristo myönsi sille Vintyt-palkinnon!

Onnea Riikka ja Sulo, monipuolinen Sulo!



sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Bondille CACIB

Tänä viikonloppuna olemme  kiertäneet Suomea kansainvälisten näyttelyiden merkeissä. Auton mittariin kertyi n. 1340 km. Lauantaina Oulun kv. näyttelyssä arvosteli Inga Siil Virosta. Uroksia oli yhteensä 10, ja Bondin tulos upea val ERI 1 SA PU-1 CACIB VSP! ROP oli valionarttu C'mere La Bohème.

Sunnuntaiaamuna lähdimme Oulusta tutusta Arina-hotellista kohti Kokkolan ravirataa. Siellä kv. näyttelyssä whippetit arvosteli suomalainen Markku Kipinä. Tällä kertaa uroksia oli 9. Bondin tulos neljästä valioluokan uroksesta ERI 3 SA. PU-luokassa oli kuusi urosta ja Bondi oli epävirallinen viides, eli yksi oli pudotettu pois jo ennen viimeistä kierrosta ja sitten Bondi oli viidestä se joka ei sijoittunut.

Olen todella tyytyväinen! Bondi sai nyt ensimmäisen CACIBinsa, Sammylla on jo yksi (Valko-Venäjältä), ja Sulolla vara-CACIB Pori kv:stä.

Nyt levätään ja kerätään voimia seuraaviin koitoksiin.

Sulo osallistui tänään Tampereen maastokisaan ja sai 209/229 eli 438 pistettä sijoituksella 4/14. Hienosti poika jaksoi päivän läpi hautovasta helteestä huolimatta!

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Pärnun kv. näyttelyt

Sammy (Born To Be Wild) osallistui  Pärnun kansainvälisiin näyttelyihin 5.-6.7. ja hienosti meni! Siellä oli vain kaksi whippetiä, ja toinenkin oli Suomesta eli Whiptails Tea For Two.

Lauantaina Whiptails Tea For Two "Hosuli" voitti (onnea!) ja Sammy oli PU-2 ja sai vara-CACIBin! Tuomarina oli Rainer Jacobs Saksasta.

Sunnuntaina Sammy oli PU-1 ja sai sertin, Hosuli tuli toiseksi. Tuomari Julija Aidietiene Liettuasta ei jakanut CACIBia ollenkaan, joten sikäläisen tavan mukaan Sammy ei ollut myöskään ROP.

Sammylla on tällä hetkellä kolme serttiä: yksi Suomesta, yksi Valko-Venäjältä ja yksi Virosta, sekä CACIB Valko-Venäjältä! Upeaa Sammy ja Jenna!!

Agirotu 2014

Sulo osallistui ensimmäiseen viralliseen agility-kisaansa koskaan. Janakkalassa oli tänä viikonloppuna Agirotu 2014, ja yhtäkkiä kova helle monen viikon kylmyyden jälkeen. Kuumuus vaikutti monen koiran suoritukseen. Sulo sai hylkäyksen kaikista radoista, mutta sunnuntain radalla sentään löysi jo ilon uudelleen, huolimatta väsymyksen ja kuumuuden aiheuttamasta stressistä. Nyt Sulo pitää lomaa ja hankkii myöhemmin lisää kokemusta. Uutta Sulolle oli myös se, että radat olivat ulkona ja neljä rataa pyöri samanaikaisesti.

Minun oli tarkoitus ajaa katsomaan kisaa, mutta tulin siihen tulokseen etten lähde yhdeksi lisähäiriötekijäksi sinne. Toisen kerran sitten.

Viron reissulla Elsalle menestystä!

Vaikka vuosi jo ehti vaihtua ja 2024 alkaa, palaan vielä viime vuoteen. Huomasin yhtäkkiä, että olen unohtanut päivittää Viron-matkamme tulo...