Druskininkain tulokset on nyt päivitetty FCIn sivulle. Tässä Nennan saamat CACIBit.
keskiviikko 28. helmikuuta 2018
tiistai 27. helmikuuta 2018
Sydäntutkimuksissa
Talvilomani aluksi suuntasimme Seppo Lambergin vastaanotolle Lahden Evidensiaan. Nenna ja Bondi kävivät virallisessa sydänultrassa ja kuuntelussa, ja Sara ja Linda epävirallisesti kontrollissa. Nenna (21kk) on täysin terve sydämen osalta. Bondi 6v 8 kk) lausuttiin rajatapaukseksi, koska sydämestä kuului sivuääni 2/6. Vuotoa ei vielä juurikaan ollut, ja se mitä havaittiin, oli merkityksettömällä alueella.
Saran ja Lindan lääkitys pidetään ennallaan, 1 tabletti (Nelio vet 5 mg) vuorokaudessa. Saran (13v 8kk) läppä on jo vaurioitunut, mutta sydämen pumppausvoima edelleen erinomaisella tasolla. Lamberg totesi, että se johtuu vinttikoiran urheilijan sydämestä, muilla roduilla tämä ei olisi mahdollista. Lindan (10v 3kk) sydän ei ollut vielä laajentunut onneksi. Luultavasti viime vuonna aloittamani lääkitys tukee sydäntä sen verran.
Kaiken kaikkiaan siis muuten hyviä uutisia, paitsi Bondin sivuääni oli iso yllätys. Bondi on käynyt tänä talvena muista syistä muutaman kerran eri lääkäreissä ja aina on sanottu, että mitään ei kuulu sydämestä. Lamberg totesi sivuäänen heti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Elsa valioitui myös Suomeen!
Sunnuntaina 11.8.2024 lähdin aamuvarhain ajamaan kohti Harjavallan ryhmänäyttelyä Elsan ja Bondin kanssa. Whippetien arvostelu oli alkamass...
-
Pipokokeilu: ajattelin, että tänään laitetaan Marjut Sonckin tekemät pipot porukalle, kun on pakkasta reilusti. Tulos: mummeli lenkke...
-
Meitä kohtasi suuri suru. Yritän kertoa, mitä tapahtui, vaikka en vielä itsekään sitä täysin ole ymmärtänyt – juuri tässä ja hetken päästä ...