Meitä kohtasi suuri suru.
Yritän kertoa, mitä tapahtui, vaikka en vielä itsekään sitä
täysin ole ymmärtänyt – juuri tässä ja hetken päästä poissa.
Nenna oli täysin oma itsensä lähes loppuun asti. Mitä
enemmän mietin viimeisiä kuukausia ja viikkoja, sitä varmempi olen siitä, että
se ei tuntenut kauan olevansa sairas. Jos sillä oli kipuja, ne olivat
hetkittäisiä ja menivät ohi. Maaliskuun puolivälissä se vielä juoksi Elsan
kanssa koirapuistossa entiseen tyyliinsä, enkä olisi osannut epäillä, että
jotain on pahasti vinossa.
Sitten tuli tiistai-ilta 21.3.2023. Nenna juoksi rinkiä Elsan kanssa, pysähtyi jo mutta lähti vielä uudelle kierrokselle. Halusi palata minua kohti mutta kaatui yllättäen, ja Elsa syöksyi sen päälle jatkaen leikkiä. Niille tuli kova rähinä, mikä oli uutta myös. Otin Elsan äkkiä pois, Nenna nousi ylös ja tarkistin molemmat tytöt, ettei ollut tullut puremia. Tällaista tilannetta niille ei koskaan ennen ollut tullut.
Kotona Nenna söi normaalisti päivän pääaterian ja
Denstastixin, eikä käyttäytynyt mitenkään poikkeavasti. Oletin sen kaatumisen johtuneen liukastumisesta tai kompastumisesta, en missään tapauksessa voimien loppumisesta! Yöllä Nenna pyysi päästä pihalle neljä kertaa, ja minusta näytti että se vain kävi
siellä tekemättä mitään. Se meni takaisin nukkumaan. Seuraavana päivänä, keskiviikkona soitin Tammistoon,
koska Nenna oli apean oloinen ja vaisu. Aamiaisen se oli vielä syönyt
normaalisti. Sovimme, että menemme iltapäivällä päivystysajalle, koska samalle
päivälle ei enää voinut varata aikoja. Lounastuntini aikaan Nenna ei huolinut
porkkananpalaa, vaikka se oli suurta herkkua. Puolenpäivän jälkeen Nenna
oksensi kaksi kertaa ja aamiaisraksuja tuli ulos. Sitten huomasin sen makaavan
silmät auki patjalla raskaasti hengittäen, ja lähdimme Tammistoon.
Olin jo mitannut Nennan kuumeen kotona, 37,6 ja tarkistanut
ettei se arista mistään. Suun limakalvot, hampaat, silmät, korvat ja myös
varpaidenvälit olivat kunnossa. Klinikalla tehtiin myös tarkistus, limakalvot,
lämpö, ortopedinen tutkimus. Meille sanottiin, että koska Nennassa ei vaikuta
olevan mitään vikaa, ei syytä verikokeeseen tai ultraan ole tässä vaiheessa. Menkää
kotiin ja tulkaa uudelleen jos tulee lisää oireita. Pyysin ottamaan kuitenkin
verikokeen, koska jotainhan sillä on hätänä.
 |
| Nennan kanssa odotamme verikokeen tuloksia. |
Verikokeen tulos oli paha. Punasoluarvot taivaissa,
hematokriitti korkea. ”Tarkoittaako tuo syöpää”, kysyin eläinlääkäriltä. Ei
välttämättä, vastattiin, mutta nyt se pitää ultrata ja ottaa virtsanäyte. Nenna
vietiin ulos huoneesta, enkä ikinä unohda sen katsetta. Se ei halunnut mennä
pois, ja sen jälkeen en koskaan enää nähnyt sitä jaloillaan.
Ihmettelin mikä kestää. Olin ottanut Elsankin autoon mukaan,
koska en todellakaan epäillyt mitään äärimmäisen vakavaa. Kävelin Elsan kanssa
vähän ulkona, ja tulimme sisään odottamaan. Lopulta eläinlääkäri tuli sanomaan,
että Nenna on romahtanut siellä ultrassa. ”Mitä! Eihän se ole mahdollista!”
huusin, ja kuulin että Nenna oli alkanut oksentaa rajusti ja saanut vakavia
rytmihäiriöitä. Sitä stabiloitiin parhaillaan. Lopulta pääsin katsomaan, Elsa
seurasi hiljaa jaloissani. Nenna makasi pöydällä happimaski kasvoilla ja
ekg-nipistin huulessa, ja yritti nousta kun tulin. Purskahdin itkuun kun näin
sen. Saimme sen rauhoitettua pysymään pöydällä, koska rytmihäiriöt lisääntyivät
heti sen yrittäessä liikkua. Paikalla oli kolme eläinlääkäriä ja pari hoitajaa,
jos järkytykseltäni muistan oikein. Mm. onkologi. Yksi eläinlääkäreistä kertoi,
että lisämunuaisen kuorikerros ja sisus eivät erotu ultrassa kuten yleensä, ja
Nenna viedään tomografiaan seuraavana päivänä, kun se on saatu stabiloitua. Allekirjoitin
tarvittavat lupapaperit, ja he lupasivat soittaa ja pitää minua ajan tasalla
illan aikana, ja yöllä jos tilanne muuttuu.
Tammistosta soitettiin illalla vielä kaksi kertaa. Nenna oli
teholla mutta tila oli vakaa. Rytmihäiriöitä oli edelleen jonkin verran.
Torstaiaamuna ell Jenni Ranki soitti Tammistosta, ja kuulin
Nennan menevän tomografiaan, johon olin antanut luvan. Muuten tilanne oli sama
edelleen. Puhuimme hinnoistakin. Totesin että talous paukkui jo kauan sitten, mutta
Nenna on tärkein ja mikä sille on parasta, se tehdään. Puhuttiin mahdollisesta
lisämunuaisen leikkauksesta, jos massa rajoittuu sen sisälle niin että lisämunuaisen
voi poistaa, eikä kasvain ole tehnyt etäpesäkkeitä. Kasvaimen laadusta ei ollut
tietoa.
Iltapäivällä Jenni soitti uudelleen. Lisämunuaisessa oli iso
massa, joka painoi takaonttolaskimoa pahasti. Feokromosytooma. Leikkaus olisikin paljon luultua
isompi, se ei kestäisi paria tuntia vaan 3-4 tuntia. Nennalla oli edelleen
rytmihäiriöitä koko ajan, ja sen sydän oli ollut niin kovilla mm. sen saaman
shokkihoidon takia, että se ei todennäköisesti olisi kestänyt noin pitkää
anestesiaa. Ell kertoi myös, että heidän lukemiensa uusimpien tutkimusten
mukaan, vaikka leikkaus olisi onnistunut, potilaalla olisi ollut leikkauksen
jälkeen vain n. 500 päivää elinaikaa. Kysyin mikä Nennalle on nyt parasta, ja
Jenni Ranki totesi, että jos koira olisi hänen, hän päätyisi eutanasiaan.
Sanoin että näin sitten tehdään, ja kysyin saanko vielä nähdä sen.
Ajoin Tammistoon. Nenna oli teho-osastolla häkissä letkuissa. Kun hoitaja puhui sille, se kääntyi katsomaan ja otin vielä viimeisen kuvan. Nennan vatsa oli turvonnut valtavan suureksi. Pyysin sen syliini, letkut irrotettiin ja sain Nennan viimeisen kerran syliini. Se ei ollut ihan tässä maailmassa enää, tomografiaa varten annettu rauhoite vaikutti vielä. Nenna kuoli syliini kasvot kasvojani vasten, ja pidin sitä itseani vasten niin kauan että sen ruumis alkoi viiletä.
Nenna oli luonteeltaan mustavalkoinen, sillä ei ollut
harmaan sävyjä. Nenna oli nolla tai sata, ei mitään siltä väliltä. Se oli
täysin rauhallinen viilipytty, hellä ja huolehtiva, mutta kiihtyi nollasta
sataan sekunnissa, kun viehe lähti, tai jänis tai peura tuli eteen, tai
vastaantuleva koira haastoi katseellaan. Nenna oli elävä ja sitten kuollut. Se
ei jäänyt sairastamaan.
Nenna opetti minulle paljon, ja sai myös muut ihmiset
reagoimaan pelkällä katseellaan, nekin jotka eivät olleet koiraihmisiä. Nenna sai
ensimmäisen CACIBinsa Liettuassa samana päivänä kuin täytti vaadittavan 15 kk,
Nenna sai maastosertin ensimmäisestä maastokisastaan, Nenna läpäisi
ratapuolella koejuoksut kerralla ja sai kolmesta ratakisastaan kolme
hyväksyttyä tulosta. Suomen näyttelyistä tuli kuusi varaserttiä, Viroon Nenna
valioitui ja sai myöhemmin vielä Tallinnan Voittaja 2021 -arvon. Suomen
näyttelysertti jäi puuttumaan, se yksi ainoa olisi tuonut Nennalle Kauniin
juoksijan, Suomen muotovalion sekä Liettuan muotovalion tittelit. Yksi CACIB
puuttui vielä CIB-arvosta, koska emme koskaan päässeet Latviaan sitä
yrittämään. Minulla oli siis paljon suunnitelmia Nennan osalta, kuten ihmisillä
yleensä on. Me laadimme suunnitelmia mutta suurempi voima päättää. Nenna kulki
tiensä loppuun, meille jäi suru sekä ikävä. Lauma on muuttunut.
 |
| Nenna kotona 27.10.2022 |
 |
| Nenna kotona 9.2.2023 |
