Perjantaina vein koko porukan Apexiin silmälääkäri Sari Jalomäen vastaanotolle. Sara sai nelosrokotteen (rabiesrokote on vielä 2 vuotta voimassa). Samalla tarkastettiin silmät. Vammautunut vasen silmä on ennallaan, eli kaihi on edelleen koteloituneena. On todennäköistä, että se pysyy siellä koska on mennyt jo näin monta vuotta. Sarahan oli vain 7 kk, kun sai pensaasta ruusunpiikin silmäänsä. Saralle tehtiin myös kyyneltesti: vasen silmä erittää melkein puolet vähemmän kuin oikea, jossa lukema oli normaali. Sarveiskalvojen pinnat olivat hieman ahavoituneet, joten nyt laitamme tekokyyneliä pari kertaa päivässä tarpeen mukaan. Haittaa niistä ei ole, mutta hyöty voi olla merkittävä kuivasilmäisyyden kehittymisen estämisessä. Hoitamattomana tämä voisi johtaa kuivasilmäisyyteen, ja vanhemmiten koiran kyyneleritys hieman vähenee kuulemma muutenkin. Minulla on ollut yksi kuivasilmäinen villakoira, joten toivottavasti ei päädytä siihen tilanteeseen.
Bondi sai viitosrokotteen. Rokotusmääräysten muututtua ne kuitenkin ovat nyt vain vuoden voimassa, koska Bondi on muutaman päivän alle vuoden ikäinen. Jos se olisi ehtinyt täyttää vuoden, osa olisi ollut voimassa kolme vuotta. Tosin jos matkustaa Baltian maissa, rokotukset on uusittava vuosittain.
Bondin juuri sairastama vatsatauti ei estänyt rokottamista, koska poika on pirteä ja hyväkuntoinen. Syötän sille edelleen Hill'sin I/D-ruokaa ja Gefilus-tabletteja. CaniKur-kuuri loppui jo. Voisi loppua myös kukkien ja heinän syöminen, niin vältyttäisiin näiltä pulmilta... Voikukat ja valkovuokko tämän saivat aikaan.
Linda oli vain silmätarkastuksessa, koska sillä on ollut rähmimistä n. kuukausi sitten, nyt jo lakannut. Ensin Sari katsoi sen silmiin, kaikki kunnossa. Sitten tehtiin kyyneltesti, kaikki kunnossa: jo puolessa minuutissa erittyi tarpeeksi, kun minuutti on testausaika. Sitten laitettiin vielä väriaine ja hups!: lievä rakkulainen sidekalvontulehdus, joka sillä on ollut myös ihan nuorena. Nyt sitten silmätippakuuri viikon ajan, ja lopetetaan viikko ennen erkkaria doping-säännösten vuoksi. Sitten erkkarin jälkeen tarvittaessa jatketaan viikko ja lopetetaan viikko ennen Kotkaa. Jos sen jälkeen on oireita, pidetään näyttelytauko ja annetaan kolmen viikon kuuri. Tosin kuulemma tämän ensimmäisen viikon pitäisi riittää.
On todettava, että onneksi vein kaikki kolme vastaanotolle! Kiitokset kuuluvat jälleen Sari Jalomäelle :)
Painot: Sara 11,3kg, Linda 10,8 kg ja Bondi 15,4 kg.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti