perjantai 4. joulukuuta 2015

Bondi ei mene Messukeskukseen

Ilmoitin Bondin molemmille päiville Messukeskukseen mutta ikävän tassuvahingon takia emme pääsekään sinne. Bondilta poistettiin oikean takajalan 3. varpaan anturasta eilen useita pieniä kiviä ja nyt mennään antibioottikuurin ja tassupaketin kanssa vähän aikaa.

Pystyyn piti ponkaista vaikka kieli on vielä hampaiden välissä nukutuksen jälkeen!

Valiotodistus saapui Latviasta!


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Jyväskylä kv. näyttely

Tänä viikonloppuna Jyväskylässä oli kaksi kansainvälistä näyttelyä. Sulo oli ilmoitettu molemmille päiville, Sammy sunnuntaille. Lauantaina whippetit arvosteli Liliane De Ridder-Onghena Belgiasta, whippetejä oli ilmoitettu 82 ja Sulon tulos val ERI/-.

Sunnuntaina oli tuomarimuutos. Hans Lehtisen ollessa estyneenä whippetit arvosteli Annukka Paloheimo. Whippetejä oli ilmoitettu 46. Sulon tulos jälleen val ERI/-, Sammy oli jäänyt kotiin esittäjän sairastuttua.

tiistai 17. marraskuuta 2015

A-pentue veteraani-ikään tänään!

Aika juoksee lujaa ja niinpä Saran ja Hupin lapset täyttävät tänään jo 8 vuotta! Lämmin onnentoivotus viisikolle Addictedtolove "Ada", Adelinda "Linda", Amorina "Riina", Aslanthelion "Aslan" ja Arizonaboy "Papu"!

Marraskuinen matka Latviaan

Ulkomaanmatkan ehtii tehdä vaikka viikonloppuna, jos ei ole lomaa! Lauantaina suuntasin Lindan ja Bondin kanssa autonnokan Katajanokalle ja Viking XPRS:llä kohti Tallinnaa. Perillä olimme kahden aikaan. Koirat jaloittelemaan Laululavan parkkiksen nurmikolle ja sitten alkoi matka kohti Latvian rajaa ja Riikaa. Vettä satoi lähes koko ajan. Viiden aikaan oli jo pimeää, kun ajoin Pärnun läpi. Rajanylityksen jälkeen pysähdyin ulkoiluttamaan koirat ja tankkaamaan auton, perillä Riikassa NB-hotellissa olimme puoli kahdeksan jälkeen. Hotelli oli todella miellyttävä, meillä oli huone jonne pääsi käyttämättä portaita, lisäksi respan nainen saattoi meidät ovelle asti ja sytytti valot huoneeseen, olisipa vielä kantanut kassejanikin!

Muuten oltaisiin nukuttu sikeästi, mutta pakolliset metelöijät olivat taas riesana. Joku mies raivosi venäjäksi moneen otteeseen, joku nainen kiljui jne. Siis ihan pitkin yötä.

Aamupala oli ihan mukava yllätys, oli kaikenlaista valinnanvaraa. Ulkoilutin koiria lähikaduilla ja oli mukavasti sellaisia paikkoja, joihin (molemmat) pääsivät asioilleen. Kymmenen aikaan lähdimme kohti näyttelyä, kun halusin varata reilusti aikaa. No, navigaattori pyöritti kovasti mutta perillä olimme seitsemän minuutin kuluttua! Halli löytyi helposti ja ajoin maksulliseen parkkiin, hinta huimat kolme euroa...

Näyttelyssä oli paljon tuttuja, joten päivä sujui rattoisasti. Whippetit arvosteli Eli-Marie Klepp Norjasta, meillä oli tuomarimuutos jonka huomasin vasta noin viikko ennen lähtöä. Ja entäs tulokset? Whippetejä oli 20, niistä valiouroksissa viisi. Bondi voitti valioluokan ja sitten vielä PU-luokan! Nyt tuli siis Latvian sertti eli siitä tuli Latvian valio, sitten tuli CACIB, se viimeinen tarvittava C.I.B.-arvoon!!! Lopullinen sijoitus oli VSP (onneksi, sillä emme olisi voineet jäädä isoon kehään kun piti ehtiä laivaan) ja Riga Winner 2015! Linda sai ERIn ja tuli valioluokassa kolmanneksi kolmesta, ei SA.

Kotimatka alkoi puoli kolme, ja tiesin siinä vaiheessa etten ehdi Eckerön lauttaan, joka lähtee 18.45. Olimme Tallinnassa juuri siihen aikaan, ja sitten kulutin aikaa muutaman tunnin pimeässä sateisessa Tallinnassa - Tallink lähti 22.30. Kotona oltiin puoli kaksi ja nukkumaan päästiin puoli kolme...

Bondi saa inttivalion arvon, ai että olen onnellinen!

Riga Winner 2015 -mitali kaulassa

torstai 12. marraskuuta 2015

Tartto kv. kertaa kaksi

Viime viikonloppuna reissupoika Sulo kävi Viron Tartossa pyörähtämässä ei vain yhdessä, vaan kahdessa kansainvälisessä näyttelyssä. Se oli ilmoitettu ennen valioitumista eli kilpaili avoimessa luokassa. Molempina päivinä tulos oli sama eli avo ERI 1 SA, ja Sulo oli ainoa avoimen luokan uros. Lauantaina tuomarina oli Francesco Cochetti Italiasta ja sunnuntaina Vladimir Piskay Slovakiasta.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Sammysta Kaunis Juoksija!

Whippet-Harrastajat ry:n hallitus myönsi tänään kokouksessaan Kaunis Juoksija -palkinnon Sammylle (Miyessa Born To Be Wild), paljon onnea Sammy ja Jenna! Olen niin iloinen, Lindan ja Noahin neljästä pojasta kahdella (Sammy ja Sulo) on nyt Kaunis Juoksija -palkinto!!

Sulo juoksi

Eilen Sulo juoksi Hyvinkäällä ratakisassa sijalle 2/4, 280 m aikaan 20 s. Ajanottolaite oli temppuillut ja kopitus tehtiin kaksi kertaa turhaan, vasta kolmas onnistui mutta ajanotto tehtiin käsin.

Tänään Länkkäreiden kiihdytyskisassa whippetlähdössä Sulo pinkoi jälleen sijalle 2/4, 100 m aikaan 6,59 s.

Tyytyväinen hopeamitalisti!
kuva: Riikka Mäki

tiistai 15. syyskuuta 2015

Debyytti valioluokkaan

Viime sunnuntaina Sulo debytoi 6 uroksen valioluokassa Muuramen ryhmiksessä tulokseen ERI 3. Tuomarina oli Petreski Darko Kroatiasta.

Nyt Sulo pitää ansaittua taukoa, yksi kaverikoirakeikka oli vielä eilen.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Wow mikä viikonloppu!

Lauantaina 5.9. Turussa ratakisassa mukana sekä Sammy että Sulo etanalähdöissä matkalla 280 m. Sulo voitti oman lähtönsä aikaan 20,33 s sijoituksella 1/3 ja Sammy juoksi ajalla 20,71 s sijoitukselle 3/4. Nyt Sammylla on koossa kaikki Kaunis Juoksija -titteliin vaadittavat saavutukset ja Jenna pääsee anomaan sille titteliä!

Sunnuntaina 6.9. Tampereella oli perinteinen ryhmis Kaupin Kekrit. Tuomarina oli Steven H Seymour Isosta-Britanniasta ja Sulo valioitui!!!!!! Tulos siis avo ERI 1 SA PU-3 SERT -> FI MVA!!! Sulo on nyt siis kaksoisvalio, koska KVA-M -titteli on jo hallussa.

Tämä oli juhlakahvien paikka, ja omistajat voivat avata kuohuvat, onnea Jenna & Sammy ja Riikka & Sulo!
uusi kaksoisvalio Sulo, kuva Riikka Mäki

torstai 20. elokuuta 2015

Raision ryhmänäyttely

Björg Foss Norjasta arvosteli whippetit Raision ryhmänäyttelyssä 16.8.2015. Sulon tulos avo ERI/-. Vesa Räsänen esitti Sulon tällä kertaa.

kuva: Heidi Räsänen

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kaverit kylässä

Tänään saimme koirillekin omia vieraita, kun Vihosen Anu tuli Rion (FI MVA Belltown California Rocks) ja Dannyn (Belltown Forces Of Nature) kanssa pihakahveille. Tässä muutama kuva tyypeistä, jotka eivät pysyneet paikoillaan...

Rio meni jututtamaan Saraa



Rio, Bondi ja Danny, takana Sara ja Linda



Sara lepäili helteessä



Danny ja Rio


lauantai 1. elokuuta 2015

Pori kv-näyttely

Tänään oli Porissa kansainvälinen näyttely ja Sulo edusti siellä Miyessaa. Tuomarina oli Unto Timonen ja Sulon tulos avo ERI 2 SA, hienoa!!

kuva: Riikka Mäki

Ennen näyttelyä Sulo ehti töihinkin, se oli liivi päällä Kennelliiton Kaverikoirien kojulla, josta kuva alla. Monipuolinen Sulo!
kuva: Riikka Mäki

Ratakisa Hyvinkäällä

Sulo juoksi Hyvinkään ratakisassa 25.7-15 kaksi etanalähtöä, sijoitukset 350m 2/4 ja 280m 1/5! Olen taas ylpeä hienosta pojasta ja aktiivisesta omistajasta Riikasta!

kuva: Jenni Mäki

kuva: Riikka Mäki

Matkalla Latviassa

Viime viikonloppuna kävimme Latvian Adazissa kansainvälisessä näyttelyssä. Sara jäi kotiin äitini huostaan ja minä suuntasin auton nokan Baltiaan. Linda ja Bondi olivat siis mukana ja matkakaveriksi sain ystäväni Pallen, joka jätti omat koiransa kotiin Jarmon hoitoon.

Perjantaina lähdimme puoli kahden lautalla ja olimme Tallinnassa puoli neljä. Olimme varautuneet maksimissaan neljän tunnin ajoon mutta neljän ruuhka Tallinnassa sekä tietyöt Latvian puolella hidastivat matkantekoa ja ajoon menikin lähes seitsemän tuntia. Majoituksen olin varannut Riikasta hotelli Jurnieksista, joka olikin siisti ja edullinen (tosin koirista veloitettiin 17,50 € per kuono). Onneksi oli navigaattori, muuten varmaan pyörisin siellä vieläkin... Hotellin edessä vilisi irtokissoja, joten vaati kylmiä hermoja ottaa koirat ulos autosta. Lindalle ja Bondille oli suuri hämmennyksen aihe, kun kissat eivät pelänneetkään niitä vaan jäivät paikoilleen köyristämään selkäänsä.

Yö meni valvoessa. Kovaääninen porukka palasi juhlimasta, ja lisäksi jonkun iso koira haukkui pitkän aikaa. Näyttelyporukkaakin oli hotellissa ja toki muitakin. Aamulla lähdimme jo seitsemän jälkeen, tyhjin vatsoin koska aamiainen alkoi kahdeksalta. Näyttelypaikalle oli vain noin puolen tunnin ajo, ja se oli onneksi kotiinpäin jo valmiiksi. Koulun kenttä löytyi varsin helposti, Adazi on pieni paikka, ja koska tulimme aikaisin, saimme parkkipaikan helposti.

Arvostelu oli merkitty alkavaksi hauskasti klo 9.32! Tuomarina oli Tanya Arangelova Bulgariasta, ja whippetejä oli vain kuusi. No niinhän siinä sitten kävi, että minun koiristani kumpikaan ei pärjännyt. Bondi oli val ERI 3 (kolmesta valiosta) ilman SA:ta ja Linda val ERI 2 (kahdesta valiosta) ilman SA:ta. Kumpikaan ei siis päässyt PU- tai PN-luokkaan. Narttujen sertti jäi jakamatta, koska valioluokan voittaja (LVJCH&CH Lancar Dream Enigma) oli jo Latvian valio ja toinen narttu (Lancar Dream First Dance) sai junnusertin. Uroksissa SA ei olisi vaikuttanut Bondin tilanteeseen, koska se olisi ollut joka tapauksessa kolmas ja sertti sekä cacib menivät molemmat voittajalle (PL&DE&HU CH Jesterland Jumanji). Toiseksi tuli EEJCH, EE&BY CH Satangin Mingle Mangle.

Sekä Linda että Bondi saivat hyvän arvostelun, siksi jäin ihmettelemään mistä tuomari ei niissä pitänyt. Kaikki oli vain good sitä ja good tätä. Laatuarvostelu oli kuitenkin ERI eikä EH molemmilla.

Lähdimme näyttelystä kohti kotia puoli yhdentoista aikaan aamupäivällä (lauantaina) ja totesimme, että aikaa on. Olin ostanut liput vasta puoli yhdeksän lauttaan eli viimeiseen. Pysähdyimme juuri ennen Viron rajaa tankkaamaan auton ja ostamaan Hesburgerilta ruokaa, samalla koirat pääsivät pariin otteeseen jaloittelemaan.

Tallinnassa olimme kolmen aikaan iltapäivällä eli paluu sujui vähän rivakammin kuin meno. Sitten "tapoimme aikaa" tuntitolkulla, kunnes pääsimme lähtöselvitykseen.

Summa summarum, koska näyttelystä ei saatu mitään, matka meni kokemuksen piikkiin. Riika ei todellakaan ole viehättävä kaupunki, mutta Adazi on sievä kylä. Liikenne on täysin järjetöntä. Nopeusrajoitukset ovat vain koristeina ja ohituksia tehdään niin, että kolme autoa ajaa rinnakkain vaikka rekka tulisi vastaan. Tallinnassa näimmekin jo heti alussa auton, joka oli juuri lentänyt ympäri pöheikköön ja pudottanut sähkölangat samalla. Ei vissiin kuski katsonut aiheelliseksi jarruttaa 90 asteen mutkassa...

Ajoin 755 km perjantain ja lauantain aikana, ja nukuin ehkä runsaan tunnin hotellissa. Hauskaa oli ja naurettiin paljon, kiitos seurasta ja avusta Palle! Kuten todettiin, kaksi blondia on parempi kuin yksi!
Linda ja Bondi rannalla Tallinnassa. Kuva Anu Prinkkilä


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Tampereen seudun maastokisa

PVK:n maastokisassa Sulon jalka toimi hyvin ja poika juoksi alkuerässä 194 pistettä. Finaaliin se ei riittänyt, mutta SM-maastot ovat edessä!

kuva: Riikka Mäki

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Sammy Tuusulan näyttelyssä

Miyessa Born To Be Wild "Sammy" nähtiin tänään kehässä Tuusula Summer Showssa. Tuomari Janusz Opara Puolasta arvosteli Sammyn sijalle avo ERI 2. Avoimen luokan voitti Belltown Forces Of Nature "Danny" avo ERI 1 SA PU-4 varasertti, ja kolmanneksi tuli Softouch Hullabalooza ERI 3.

Sammyn riemu tavatessamme oli aivan liikuttava, ja poika esiintyy Jennan kanssa niin hienosti. Samanlaisia showmiehiä nämä pojat ovat kaikki!




sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Sulo radalla

Sulo kirmasi Tampereella Kaupin ratakisoissa lauantaina. Parina oli ratalinjainen koira, mutta Sulo johti viime metreille asti! Sitten pari meni ohi. Sulon aika oli kova 33,99!

Sulo ennen lähtöä, kuva Riikka Mäki

tulokset, kuva Riikka Mäki

Linda doboilemassa

Linda pääsi lauantaina pitkästä aikaa doboilemaan. Syksyn alkeiskurssin jälkeen en ole löytänyt aikatauluihini sopivaa jatkokurssia, joten ilmoitin Lindan Kokeile doboa -tunnille. Sen alkeiskurssihan ei mennyt ihan niin hyvin kuin Bondilla, joten ajattelin tämän siksikin sopivan sille. Lörppy eli tasapainotyyny meillä on jo kotona, eli se on tuttu juttu.

Kuinka ollakaan, tuumaustauko on tehnyt Lindalle hyvää: se hyppäsi suoraan pallon päälle ja jäi siihen tasapainoilemaan! Alkeiskurssilla se joko hyppäsi pallolle ja yli toiselle puolelle, tai nosti vain etujalat pallolle.

Sekä Linda että Bondi ovat nyt valmiit jatkokurssille. Tilasin myön dobopallon kotiin...

© Anu Prinkkilä

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kaverikoira Sulo

Sulo sai tänään oranssin Kaverikoira-liivin sen merkiksi, että se on nyt Kennelliiton Kaverikoira virallisesti. Onnea uudelle Kaverikoiralle!

kuva: Riikka Mäki

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Näyttelytuloksia

Tänä viikonloppuna kävi niin, että Sulo sai lauantaina Tuurissa Miljoonakoirassa avo H:n Marjatta Pylvänäinen-Suorsalta (tuomarimuutos, alun perin piti olla Paavo Mattila) ja Sammy sunnuntaina Salossa EH:n irlantilaiselta Stephanie Robertsonilta. Sulon arvostelun mukaan siinä ei ollut oikein mitään hyvää, ja Sammylla olikin hyvä koko tällä kertaa mutta etuliikkeet liian leveät. Näin ne vaihtelee todella laidasta laitaan!

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Näyttelylauantai

Tänään Oriveden ryhmänäyttelyssä Sulo (Bucket Of Love) avo ERI 1 SA PU-2 VASERT, tuomarina Leila Kärkäs.
Whippet-erkkarissa Mustialassa Bondi (Born To Run) val ERI/-, tuomarina Felicity Thompson, Irlanti (Barnesmore Whippets).

Orivedellä oli ollut kaunista, lämmintä ja aurinkoista. Mustialassa paistoi ensin aurinko, sitten tuli jäätävä tuuli ja tottakai urosten valioluokan alkaessa vesisade...

kuva: Marko Pessi

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Upea uutinen!!

Kuulin Vera Mahrovalta juuri aivan upean uutisen: Bondin Virossa saama vara-Cacib muuttuu Cacibiksi, koska Lancar Dream El Dorado "Ruby" on juuri saanut viimeisen Cacibinsa Puolassa ja on siis jo inttivalio! Jee! Ihanaa!


keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Saran synttärit! 11 vuotta täynnä

Meidän Sara-mummo, Belltown Blackballet, täyttää tänään 11 vuotta. Sankari juhlii syntymäpäiviään yksityisesti tyttärensä ja tyttärenpoikansa kanssa nautiskellen possunkärsiä ym. hyvää.


tiistai 2. kesäkuuta 2015

Viron muotovalio -titteli Bondille

Lauantaina 30.5.2015 lähdimme Eckerö Linen M/S Finlandialla kohti Tallinnaa, kolme ihmistä ja kolme koiraa: Linda poikiensa Sulon ja Bondin kanssa sekä Riikka, Pertti ja minä. Matka meni hyvin ja majapaikka löytyi Tallinnan ulkopuolelta Maardusta. Hostelli osoittautui niin venäläiseksi, että siellä ei puhuttu ollenkaan viroa eikä osattu juurikaan englantia. Kylpyhuoneeseeni ei tullut valoa ja huoneen loisteputkista oli puolet pimeänä. Onneksi on valoisa vuodenaika... Yö meni osittain valvoessa, kun hostelliin saapui kaksi bussillista venäläisiä urheilijalapsia, jotka huusivat, juoksivat käytävillä ja paiskoivat ovia myös aamuyöllä. Aamiaisella PITI olla neljä eri menuvaihtoehtoa, mutta keittiöhenkilökunta oli silminnähden närkästynyt kun saavuimme paikalle lasten lisäksi. Meille sanottiin: "Porridge, only porridge!" Tyydyin kupilliseen teetä, se oli jotain liptonlitkua, ei haudutettua. Sitten viereiseen pöytään eräälle miehelle tuotiin lättyjä, ja niiden tuoja huomasi sanoa minulle: "I forgot there is pancakes too!" Otin sitten niitä...

Näyttelypaikka, Kalev Staadion, löytyi helposti Tallinnasta Riikan ja Pertin toimiessa navigaattorin ja kartanlukijoina. Saimme sadekuuron niskaamme kävellessämme autolta. Toinenkin sade tuli vielä ennen kehän alkua, mutta whippetit arvosteltiin auringonpaisteessa. Sulo oli ainoa avoimen luokan uros mutta sai tuomari Helina Simbergilta (Viro) EH:n, joten sen osalta kilpailu tyssäsi siihen. Valioluokassa oli kaksi urosta. Bondi sai ERI 2 SA ja voittaja oli Lancar Dream El Dorado, jolla on pitkä tittelilista: EST CH EST JCH EST JW13 FIN CH LVA CH LVA JCH TLNJW13 TLNW13.

Paras uros -luokassa Lancar Dream El Dorado voitti ja sai CACIBin, Bondi oli PU-2 ja koska voittaja oli jo Viron valio, se ei voinut ottaa serttiä vastaan ja Bondi sai Viron sertin valmistuen samalla Viron muotovalioksi. Bondi sai myös vara-CACIBin.

kuva: Pertti Lasonen


Linda oli ainoa valioluokan narttu mutta sai EH:n, joten senkin kilpailu päättyi siihen.

Virossa kasvattajaluokkaan osallistuu 3-5 koiraa, joten meille oli tullut siihenkin osallistumisoikeus ja numerolappu. Luulin ettei kahdella EH:lla osallistuta siihen, mutta meidät kutsuttiin kehään kuitenkin. Sain siis myös kasvattajaluokan arvostelun. Kuulemma tyypit hyvät ja liikkeet hyvät, mutta pitäisi olla yhtenäisempi ryhmä. No, onhan Linda ihan eri tyyppiä kuin poikansa.

Kun pääsimme näyttelystä autoon, alkoi suorastaan käsittämättömän kova kaatosade, ja sitten tuli rakeita niin että tuulilasi täyttyi valkoisesta töhnästä. Ajattelin että menevätkö pellit lommoille!

Kotimatka meni hyvin ja johtuen laivan hitaasta tyhjennyksestä olimme vasta yhdentoista aikaan illalla kotona. Sulo perheineen jatkoi vielä matkaa meiltä Poriin.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Pojat 4-vuotiaita!

Meidän B-kvartetti viettää tänään synttäreitään! Born To Be Wild "Sammy", Born To Run "Bondi", Bossa Nova "Debi" ja Bucket Of Love "Sulo" täyttävät tänään neljä vuotta. Paljon onnea kaikille rakkaille!

Sulon kuvasi Riikka Mäki

Bondi kotisohvalla

maanantai 25. toukokuuta 2015

FunRun Hyvinkään vinttikoiraradalla

Sulo edusti kunniakkaasti Miyessaa tänä vuonna FunRunissa 23.5.2015, tuloksena Vinttiluokan nopein sekä lisäksi päivän paras aika 5,92!! Hienoa Sulo!

Samassa tilaisuudessa otettiin perhepotretti:

kuva: Pertti Lasonen

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Luonnetestejä ja Kaverikoiratoimintaa

Nyt kaksi kasvattiani on käynyt luonnetesteissä omistajiensa aktiivisuuden ansiosta. Sulo (M. Bucket Of Love) testattiin huhtikuussa, tulos +99 -41 loppupisteet +58. Sammy (M. Born To Be Wild) testattiin tänään, tulos +97 -51, loppupisteet +46. Osiot menivät melko samoin molemmilla pojilla, pieniä eroja tottakai oli.

Mielenkiintoista, kiitos omistajille kun kiinnostuitte viemään pojat testiin!

Tänään Sulo valmistui myös virallisesti Kennelliiton Kaverikoiraksi! Onnea! 

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Avoimen luokan tuplavoitto!

Joe Lobb Kanadasta arvosteli whippetit Rauman näyttelyssä tänään. Uroksia oli ilmoitettu 24, ja niistä 10 kilpaili avoimessa luokassa. Sulo kisasi itsensä avoimen luokan voittoon ERI 1 SA, ja oli vielä PU-3 saaden varasertin (!) ja Sammy oli heti kakkosena ERI 2. Loistavaa työtä pojat ja esittäjät Riikka ja Jenna!

lauantai 16. toukokuuta 2015

Uimassa

Miyessat kokoontuivat tänään kolmen voimalla uimaan Hyvinkään Onnenkoiraan: siskokset Riina ja Linda sekä Lindan poika Bondi. Hyvänä lisänä kaksi Belltownia, Sara ja Evia.

Evia ja Bondi ovat intohimoisia uimareita, Emppu suorastaan huusi kun ei päässyt heti altaaseen (edellinen vuoro oli vielä altaassa). Kumpikaan ei malttaisi millään pitää edes lyhyitä lepotaukoja. Sara ja tyttäret ottavat homman huomattavasti rauhallisemmin...

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Liedon maastot

Sammy (M. Born To Be Wild) juoksi tänään pitkästä aikaa maastokisassa Liedossa. Alkuerä meni  hienosti mutta sitten finaalissa Sammy hukkasi vieheen radan loppupuolella. Lopputuloksena sija 9/11 pistein 226+103=329.

kuva: Jaana Jyläntö

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Pet Expossa

Bondi ja Linda olivat tänään koko iltapäivän Messukeskuksessa töissä. Minä olin herrasväen saattajana. Olimme Whippet-Harrastajat ry:n ständillä esittelemässä rotua.

Päivä oli pitkä mutta antoisa. Vaikka koirani eivät ole tottuneet lapsiin ollenkaan, ne suhtautuivat ihan rauhallisesti kaikkiin eri-ikäisiin lapsiin ja aikuisiin, joita tuli ihan taukoamattomana  virtana silittämään. Parin tunnin kuluttua Linda väsähti niin, että meni patjalle nukkumaan ja hautasi naamansa takkiini. Bondi jatkoi urheasti pr-miehen hommia. Sitä ei hätkäyttänyt mikään eikä kukaan. Kun paikalle tuli kolme henkilöä pyörätuoleissa, se meni tuolien keskelle tutustumaan.

Kuudelta lähdettiin kotiin katsomaan Saraa. Ensin käytiin metsässä palauttavalla lenkillä vähän hyppimässä sammalissa, sitten syötiin ruoka ja messuilta hankittuja possunkorvansuikaleita, ja muuta ei tänään tarvitse enää tehdäkään, keneltäkään ei odoteta enää muuta...

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Turku kv:stä Sulolle varasertti!

Stefan Sinko Sloveniasta arvosteli whippetit Turun kv:ssä tänään 29.3.2015. Sulo (M. Bucket Of Love) voitti avoimen luokan ERI 1 SA ja oli PU-4 saaden myös varasertin. Sertin sai sukulaispoika Belltown High Styler eli Ninan Sunny. Onnea molemmille!

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Lahti kv.

Sammy (M. Born To Be Wild) oli tänään pitkästä aikaa kehässä Lahden kv:ssä. Tuomarina oli Rune Fagerström Suomesta, ja Sammyn esitti omistajan ystävä. Tulos avo ERI ja arvostelu kuuleman mukaan oikein mukava.

Hyvä Sammy!

Sydäntutkimuksissa Pirkkalan Oivassa

Sara ja Linda olivat tiistaina 17.3.2015 kontrolleissa.

Sara (Belltown Blackballet): ei DCM, mutta määriteltiin rajatapaukseksi, koska aiempaa tutkimustulosta ei ole saatavilla. Systolinen sivuääni mitraalialueella 2/6, syke 100/min alussa, loppuvaiheessa 89/min. Mitraaliendokardioosi. Muut arvot kaikki viitearvojen puitteissa. Ei oireita vajaatoiminnasta. Saralla todettiin edellisen kerran sivuääni 1/6 ultrassa vuonna 2011, neljä vuotta sitten. Seurantasuositus 12-24 kk kuluttua, mutta kahden vuoden kuluttuahan se jo lähenee 13 vuotta...

Linda (M. Adelinda): ei DCM. Systolinen sivuääni mitraalialueella 2/6. Mitraaliendokardioosi, vuoto 5,3 m/s. Syke 120 m/s. Muut arvot viitearvojen puitteissa. Vuosi sitten minkäänlaista sivuääntä ei löytynyt. Seurantasuositus 12 kk kuluttua.

Tiesin mennessäni, että molemmilla on sivuääni. Kuvittelin, että Saralla olisi jo 3-4/6 ja että Lindalla olisi vain 1/6. Positiivista on se, että Saila Kariola totesi molemmat koirat kuitenkin terveiksi, eli nämä eivät aiheuta elämään mitään muutoksia. Ja Saran tila ei ole juurikaan muuttunut neljässä vuodessa. Lindalla kaikki lukemat olivat samoja kuin vuosi sitten, ainoa ero oli että nyt sivuääni kuului.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Vinttipisteen talvitakit

Tässä Bondin ja Lindan uudet talvitakit. Molemmat hankin Vinttipisteestä, Bondille viime vuoden ja Lindalle tämän vuoden Whippet-Tapahtumasta. Lupasin Vinttipisteelle, että otan takeista kuvat käyttäjien päällä, joten tässä olkaa hyvät!

Bondi

Linda ja poikansa linssilude

Linda

lauantai 21. helmikuuta 2015

Whippet-Tapahtuma 2015

Tämä päivä vietettiin täällä Klaukkalassa Whippet-Tapahtumassa. Etukäteen mietin kauan, ilmoitanko yhden, kaksi vai kaikki kolme koiraa. Sitten päätin ilmoittaa Saran veteraaneihin, koska se nauttii kovasti saadessaan huomiota ja tassuongelmakin on ohitettu. Ja tämä on varmaankin viimeinen kerta, kun Sara nähdään kehässä. Sitten päätin lisäksi, että ilmoitan kuitenkin Bondin valioluokkaan, että menköön nyt. Heti ilmoittautumisen jälkeen kuulin rakkaan perhetutun  kuolemasta, ja kun hautajaispäivä selvisi, se oli tottakai juuri tänään.

Mentiin Whippet-Tapahtumaan, koska oli ilmoittauduttu. Sara johti onnellisena veteraaniluokassa viiden mummon letkaa häntä pyörien! Kaikki mummot saivat KP:n, mutta tuomari sanoi Saran ontuvan toista takajalkaansa (en näe itse sitä!) ja se putosi sen vuoksi. Mutta arvostelu on aivan ihana, silmäni kostuivat kun luin mm. että sillä on "Härlig attityd" ja että se "bär sin ålder med heder. Grattis till ägaren!" Voi Sara-pikkuinen!

Bondin ilmoitin valioluokkaan ja se voitti sen! Samalla se pyydettiin mukaan kilpailuun parhaista liikkeistä. Paras uros -luokassa tuli myös voitto ja BIS-kisassa se oli VSP. BIS-valio-kisaa ei tarvinnut pitää, koska PN-narttu oli myös valioluokan voittaja eli se oli sama kisa kuin BIS-kisa.

Ja me kun mentiin vain lauantaita viettämään ja ennen kaikkea viemään Sara kehään! Unohdin jopa leikata koirien kynnet perjantaina, kun yleensä se tehdään meillä aina lauantaina. Niinpä siitä sitten sain kuullakin.

Bondin tuliaiset

maanantai 9. helmikuuta 2015

Talviunilla

Meidän jengi viettää talvitaukoa harrastuksista. Ollaan kierrelty umpihangessa metsäpolkuja ja juostu tuulisella pellolla. Seuraavan kerran olemme paikalla Whippet-Tapahtumassa tuttuja moikkaamassa.

Sara, Linda ja Bondi Mellunmäessä vanhoissa lenkkimaisemissa 7.2.2015



Klaukkalassa peltolenkillä 8.2.2015


lauantai 3. tammikuuta 2015

Sulo kylässä

Tänään saimme mieluisia vieraita, kun Riikka, Pertti ja Sulo tulivat Porista meitä tervehtimään! Alkutervehdysten jälkeen Sulo sulautui laumaan luontevasti ja tutki puoliksi syödyt puruluut sekä merkkasi pihan. Ihana uudenvuodenvierailu! Lastan takia Sulo ei voinut riehua sukulaisten kanssa yhtään, joten tämä oli tällainen rauhallinen säätyläisvierailu...




Hyvää Uutta Vuotta!


Elsa valioitui myös Suomeen!

 Sunnuntaina 11.8.2024 lähdin aamuvarhain ajamaan kohti Harjavallan ryhmänäyttelyä Elsan ja Bondin kanssa. Whippetien arvostelu oli alkamass...