Nenna kävi lauantaina 15.7.2017 Kartano Weekend -ryhmänäyttelyssä, jossa whippetit tuomaroi Ann Beckett-Bradshaw, U.K. Siellä oli 47 whippetiä paikalla, ja niistä juniorinarttuja 8. Nenna sai laatuarvostelussa EH:n. Kilpailuluokan alkaessa selvisi, että ERI oli annettu vain kolmelle, joten myös EH:n saaneet viisi menivät mukaan. Nenna valittiin siitä joukosta sijoitukselle, eli jun EH 4.
PN-luokassa oli vain viisi koiraa, eli sen verran SA:ta jaettiin tässä näyttelyssä. Nennan arvostelu oli kaiken kaikkiaan hyvä, huomautettavaa oli tällä kertaa etuosan kapeudessa. (Sen sijaan rintakehä oli riittävän syvä.)
Jo maanantaina menimme takaisin Kartanolle aloittelijoiden treeneihin. Ensin menimme käsivieheelle. Hyvinkäällä sille jo aiemmin näytettiin maassa olevaa, liikkumatonta märkää muovisuikalekasaa,
jota neiti vain katsoi hetken, että ei oo jännä, ei tapahdu mitään. Nyt Nenna lähti samantien tavoittelemaan kädestäni heiluttamaani karvaviehettä, ja
ampaisi sen perään pitkin suoraa. Toisella vedolla se juoksi pienen
puoliympyrän rissojen kautta. Saimme kehotuksen mennä moottorivieheelle
ilman kopitusta, ja pelkkää suoraa, joten vuoronumeroa hakemaan siis.
Odottaessa ehdittiin tehdä hyvä lenkki koko porukan kanssa. Nenna on katsonut Lindan ja Bondin intoa kun moottorin ääni kuuluu, ja ilman mitään epäröintiä tyttö
lähti kuin elävä tykinkuula kaksi kertaa moottorivieheen perään, siinä oli pitelemistä
suorastaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti