lauantai 19. tammikuuta 2013
Turku kv.
Vuoden 2013 näyttelykausi on alkanut. Tänään oli Turun kansainvälinen, jossa whippetit arvosteli Steven Seymour Australiasta. Miyessaa edusti Sammy, Miyessa Born To Be Wild, joka sai nuorten luokassa EH:n. Arvostelu oli hyvä, joten tästä vain eteenpäin kohti kesää ja uusia näyttelyitä!
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Ystävä poissa
Tänä iltana saapui suru-uutinen. Whippetneito Quatrain's Medaglione, ystävieni Pallen ja Jarmon rakas Melli, lähti äsken sateenkaarisillalle Apexissa lähes 13 vuoden iässä.
Sohvi on nyt yksin. R.I.P. Melli, ystävämme.

tiistai 15. tammikuuta 2013
Fysioterapeutin vastaanotolla
Tänään oli pitkän tauon jälkeen Saran aika mennä fysioterapeutille. Ilta-aikoja on lähes mahdoton saada, varasimme tämän ajan silloin alkusyksyllä, kun viimeksi kävimme. Edessä on vielä pitempi tauko, sillä fysioterapeuttimme Riina jää kohta äitiyslomalle. Hän kehotti minua seuraamaan kotisivujaan jotta näen kun hän palaa töihin.
Sara on paljon paremmassa kunnossa kuin ennen hoitojen alkua. Toissapäivänä koirapuistossa tehty tahaton voltti kyllä tuntui vähän lantiossa, mutta pahimmat lukot on saatu purettua. Kyllähän sen olen mummelista kotonakin huomannut, se venyttelee ihan toisella tavalla nykyään - ihan kuin nuorena!
Tänne Klaukkalaan tulee koirahierojan vastaanotto, täytyypä yrittää saada aika sinne, edes Lindalle!

lauantai 12. tammikuuta 2013
Vuoden 2013 uinnit aloitettu
Viitseliästä porukkaa: Riikka ja Jenni ajelivat tänään Porista asti tuomaan Sulon ja Jaajon uintiharjoituksiin! Olin varannut uintiopen ensikertalaisille. Sulohan tulee sukuunsa ja oppi kädenkäänteessä, mikä on homman nimi. Sillä oli varsin rauhallinen tyyli, kun se halkoi vettä veljen, äidin ja mummun perässä.
Jennin musta Jaajo noutajatyyppisenä keksi pian, että uiminen onkin kivaa kun voi hakea lelua samalla! Uinnin jälkeen kaikki saivat pesun sekä takit päälleen, mutta Jaajo ei paksun turkkinsa kanssa takeista välitä ja menikin suoraan lumihankeen pyörimään! Whippetien tassuja paleli ja niillä oli kiire autoon.
Bondilla on tällä hetkellä vaihe, jolloin sitä pissittää uinnin jälkeen ihan valtavasti. Sillä on kiire ulos kylpylästä, ja kun päästään kotiin, on tien pieleen kova kiire ja pissi tulee niin holtittomasti, että tänään piti pestä takki... Vaihe on varmaankin ohimenevä, sillä meillä molemmilla tytöilläkin on käyty tuo läpi jossain vaiheessa.
Paluumatkalla hain Saralle Mustista ja Mirristä uutta kuivamuonaa, Profanen peruna-lammas-kevytruokaa. Katsotaan, sopiiko se, ainakin näytti maistuvan!

tiistai 1. tammikuuta 2013
Vuosi 2013 alkoi!
Vuoden 2012 viimeistä päivää vietimme koirakylpylässä Vihosten kanssa. Vesi lensi altaasta korkealle, kun pojat Danny, Rio ja Bondi loikkivat koivet suorina altaaseen! Tytöt Sara ja Linda sekä Beni-herra käyttäytyivät huomattavasti arvokkaammin. Kivaa oli kaikilla, ja seuraavallekin vuorolle oli tulossa neljä whippetiä (MaxWin- ja Paletin-koiria ainakin).
Iltapäivällä päästiin vielä pienelle lenkille ennen pimeän tuloa, eikä paukkuja kuulunut. Illalla oli kyllä helvetti irti. Linda maastoutui lopulta kiukaan taakse, vaikka sillä oli Mustista ja Mirristä ostettu thundershirt päällä ja Taikatassun suosittelema Calmex-tabletti kolmen tunnin välein. Sara ja Bondi ottivat tilanteen rauhallisesti, nukkuivat suuren osan aikaa. Tosin Lindan pelkääminen puolestaan aiheutti muissa epävarmuutta. Paukuttelu jatkui puoli kolmeen (sallitun kahden sijasta), jonka jälkeen minäkin pääsin nukkumaan. Sitten herättiin aamukolmelta, puoli viideltä, puoli kahdeksalta ja puoli kymmeneltä, kun näillä oli massuun kertynyt paljon tavaraa ulkoilun puuttuessa koko illan osalta.
Nyt on päästy vuoden 2013 ensimmäiseen päivään ja kuunneltu tasavallan presidentti Niinistön ensimmäinen uudenvuodenpuhe. Straussin sävelten soidessa koirat nukkuvat kuka missäkin ja minä istun sohvalla silmät ristissä. Huomenna pitää jaksaa töihin. Kaikesta huolimatta Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Elsa valioitui myös Suomeen!
Sunnuntaina 11.8.2024 lähdin aamuvarhain ajamaan kohti Harjavallan ryhmänäyttelyä Elsan ja Bondin kanssa. Whippetien arvostelu oli alkamass...
-
Pipokokeilu: ajattelin, että tänään laitetaan Marjut Sonckin tekemät pipot porukalle, kun on pakkasta reilusti. Tulos: mummeli lenkke...
-
Meitä kohtasi suuri suru. Yritän kertoa, mitä tapahtui, vaikka en vielä itsekään sitä täysin ole ymmärtänyt – juuri tässä ja hetken päästä ...