Tänään oli siis jälleen näyttelypäivä, kolmas viikonloppu putkeen. Koska whippetkehän piti alkaa vasta puolenpäivän jälkeen, ajelin perille noin puoli yksitoista. No parkkipaikathan olivat sitten ihan menneet, edes maksulliselle alueelle ei kuulemma mahtunut. Pyysin saada jättää häkin odottamaan, kun yhdellä kädellä on aika raskasta tuoda kolme koiraa, kassi ja häkki. (Oikea käteni on edelleen jännetupentulehduksen vuoksi aika käyttökelvoton.) Vastaus oli, että ei onnistu, aja eteenpäin vaan! Hurraa Helsinki taas! Enpä ole missään muualla nähnyt noin töykeää käytöstä. Minne sain auton? Hevostallien taakse, eli ajoin tallien ohi ja mäkeä alas aina Kavaleffintien varrella olevalle kentälle! Riemu oli ylimmillään siinä vaiheessa, kun olin tuonut kaikki yhdellä kädellä perille asti kehän laitaan, siinä välissä tottakai kaivoin repusta rokotustodistukset ja numerolaput.
Iloinen yllätys oikeasti oli se, että törmäsin vanhaan tuttuun Mellunmäestä, collie Willy emäntineen tuli vastaan. Emäntä ihmetteli, kun ei meitä ole näkynyt :) Totesin, että toista vuotta sitten jo muutettiin pois!
Toinenkin Mellunmäen tuttu oli paikalla eli Chrisse, mutta ei mäykkyjen vaan sk. kettis Foxin kanssa. Oli mukava rupatella pitkästä aikaa! Tämä tapaaminen sentään oli sovittu.
Bondi kilpaili nuorten luokassa viimeistä kertaa tänään ja sai ERI 2 SA. Nuorten luokan voittajauros oli Whiptails Coffee Tea Or Me. Valioluokan narttujakin oli vain kaksi, Kiwie ja Linda. Tänään voitti Kiwie ja Linda sai ERI 2 SA. Kouvolassa viime vuonna olimme myös kaksistaan valioluokassa, sillä kertaa Linda voitti. Tänään tuomarina oli Orietta Zilli Italiasta.
Sara oli myös mukana ja nautiskeli auringosta ruohikolla pötkötellen. Bondi katseli tarkkaan ja kokeili sitten mummon vieressä pötköttämistä! Joku pariskunta kulki ohi ja katsoi Saraa. Sara katsoi silmät viiruina takaisin, jolloin mies totesi: "Pois siitä auringon edestä!" Nauroin Salovaaran Leenalle, että hyvin tulkitsi mummelin ilmeen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti