Viime lauantaina minulla oli ilo osallistua Whippet-Harrastajat ry:n järjestämään rotuseminaariin "Hands On!" Kyseessä oli ensimmäinen Suomen whippet-rotuseminaari kautta aikojen, ja kaiken kaikkiaan kolmas Suomessa järjestetty Hands On! -tapahtuma. Niinpä ilmoittauduin kärppänä heti, kun ilmoittautuminen kasvattajille alkoi eräänä tammikuisena maanantaina. Tapahtumapaikkakin oli minulle ihanteellinen, eli täällä Klaukkalassa Kennelliiton koulutustila, kolmen kilometrin päässä kotoani.
Lauantaiaamuna sitten pakkasin Bondin autoon, koska se oli pyydetty myös paikalle. Perillä selvisi sitten, että Bondi oli "rotumääritelmäkoira", eli sen oli määrä olla pöydällä kun koiran anatomiaa käsiteltiin rotumääritelmän valossa. Luennoijana oli ulkomuototuomari Markku Mähönen. Aikaa oli varattu riittävästi, eli koko aamupäivä, joten aiheeseen ehdittiin todella perehtyä.
Maittavan lounaan ja koirien ulkoilutuksen jälkeen alkoi sitten konkreettinen Hands On, eli meidät jaettiin kolmeen ryhmään. Ryhmiä vetivät Markun lisäksi Unto Timonen ja Jarmo Vuorinen. Näytille oli tuotu (pyydetty) parikymmentä whippetiä, ja jokaisen kävimme läpi harjoitusarvosteluna. Koirien onneksi on sanottava, että jokainen meistä ei kyllä lääppinyt jokaista koiraa :D Lopuksi teimme yhdestä koirasta vielä kirjallisen arvostelun, jonka "opettaja" tarkasti ja teki merkinnät kynällä, oikein tai väärin.
Tuon iltapäiväosion puolestapäivästä kolmeen asti Bondi sai levätä kevarissaan ja näki minut koko ajan verkon läpi. Lopuksi saimme stipendit osallistumisesta sekä kommentit, että me kaikki tunnemme rotumme todella hyvin, ja olisimme läpäisseet oikean tuomarikollegion! Toivottivat osallistujia tervetulleiksi tuomarikursseille, joten ehkäpä tuosta joukosta saadaan uusia whippettuomareitakin joku päivä.
Seuraava Hands On! järjestetään syksyllä. Suosittelen lämpimästi osallistumista, siellä on kivaa, ja mielen reppuun tulee paljon uutta mietittävää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti